Tiedote
Mun nimi on SANNI
Sannin syksyn ainoa keikka Hartwall Arenalla 5.10.2018. Liput tulevat myyntiin tiistaina 6.2.2018 klo 9.00.
Tiedote
Sannin syksyn ainoa keikka Hartwall Arenalla 5.10.2018. Liput tulevat myyntiin tiistaina 6.2.2018 klo 9.00.
Tiedote
Cheek Täältä sinne -kiertue huipentuu Hartwall Arenalla 26.5.2018
Review
Ennen kuin lumipeitto peittää maan, Suomessa vietetään tällä hetkellä ehkä vuoden pimeimpiä aikoja. Ei kuitenkaan kannata alistua synkkyyteen, vaan nauttia upeista ja iloisista tapahtumista, kuten yhdestä Suomen suurimmasta joulukonsertista Valon Ajasta.
Tiedote
Sinfonisen metallin mestari Within Temptation palaa ensi vuonna lavoille pitkän kiertuetauon jälkeen.
Tiedote
Metallilegenda Iron Maiden saapuu keväällä Suomeen osana Legacy Of The Beast -maailmankiertuettaan.
Tiedote
Yli miljoona konserttilippua tänä vuonna pelkästään Euroopassa myynyt Not In This Lifetime -kiertue vyöryy jälleen Eurooppaan
Tiedote
Yhdeksi viime vuosien isoimmiksi elektronisen tanssimusiikin nimiksi noussut Kygo saapuu helmikuussa ensimmäiselle omalle keikalleen Suomeen. Tulevana perjantaina uuden albumin julkaiseva norjalainen tuottaja-DJ käynnistää Kids In Love -maailmankiertueensa Hel (...)
Sunrise Avenuen laajamittainen Euroopan kiertue huipentuu maaliskuussa Helsingin Hartwall Arenalle. Viime viikolla uuden albuminsa ”Heartbreak Century” julkaisseen yhtyeen kiertueen päätöskonsertti järjestetään Hartwall Arenalla perjantaina 23. maaliskuuta. Li (...)
Tiedote
Yhdysvaltalaisyhtye Thirty Seconds To Mars saapuu keväällä Suomeen laajamittaisella Euroopan kiertueellaan.
Tiedote
Rock-ikoni Roger Waters tuo ylistetyn Us + Them -maailmankiertueensa Helsinkiin ensi vuoden elokuussa.