Musiikki

Tiedote

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani kiertueelle

Suosikkikokoonpano Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani tekee mittavan konserttisalikiertueen keväällä 2020.

Katso tarjolla olevat liput

Paratiisi 2020 -kiertueella kuullaan uusia lauluja, sekä tuttuja hittejä ja klassikoita. Uudet kappaleet ovat ensi vuonna ilmestyvän albumin ensisointuja ja yhtyeen klassikkohitteihin lukeutuvat mm. Autiosaari, Valon pisaroita, Ystävänpäivä, Eloon! ja Hyvä, paha, ruma mies.

”Uusien laulujen soittaminen jännittää, aivan kun kaikki alkaisi jälleen alusta. Tuntuu että olisimme juuri perustaneet yhtyeen ja lähteneet ensimmäisille keikoille. Edellisen julkaisun jälkeen on tapahtunut paljon, sekä maailmalla että henkilökohtaisella tasolla. Tämä kaikki kuuluu tavalla tai toisella uusissa lauluissa. Näköjään kaikki tapahtumat suodattuvat näihin lauluihin, niin se on aina ollut ja tulee olemaan. Paratiisissa on monet jäljet.”

Konserttisalikiertue juhlistaa samalla Karavaanin pitkää yhteistä matkaa! Kymmenen vuotta sitten yhtye julkaisi ensimmäisen ”Valon pisaroita” -albuminsa, josta käynnistyi kiertomatka koko Suomeen ja välillä ulkomaillekin. Kriitikoiden ja suuren yleisön arvostamat albumit (Valon pisaroita 2010, Erämaa 2011, Afrikan tähti 2012, Käpälikkö 2014, Surusilmäinen kauneus 2016, Kaihon karnevaali -kokoelma 2017) ovat rikkoneet kulta- ja platinarajoja ja Tuure yhtyeineen on palkittu useilla musiikkialan palkinnoilla.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani on yksi Suomen ylivoimaisesti suosituimmista keikkabändeistä. Suosikkikokoonpano on luonut oman tyylinsä yli genre- ja ikärajojen. Yhtyeen takuuvarma meininki valloittaa väen niin klubeilla, festareilla kuin konserttisaleissakin!

Kitaraa kokoonpanossa soittaa Rocka Merilahti, kosketinsoittimia ja hanuria Jiri Kuronen, lyömäsoittimia Aarne Riikonen, bassoa Jarno ”Jape” Karjalainen ja rumpuja Sampo Haapaniemi, joka on myös tuottanut yhtyeen musiikkia.

TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI: PARATIISI 2020 – Ticketmasterilla myynnissä olevat paikkakunnat:

12.03.2020 Lappeenranta, Lappeenranta-Sali
13.03.2020 Kouvola, Kuusankoskitalo
20.03.2020 Pori, Promenadikeskus
27.03.2020 Kuusamo, Kuusamo-Talo
28.03.2020 Oulu, Madetojan Sali
29.03.2020 Ylivieska, Akustiikka
02.04.2020 Iisalmi, Eino Säisä Sali
18.04.2020 Hämeenlinna, Verkatehdas
22.04.2020 Imatra, Kulttuuritalo Virta
23.04.2020 Mikkeli, Mikaeli

Liput tulevat myyntiin torstaina 05.12.2019 klo 9 Ticketmasterin verkkokauppaan.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani