Kaikki julkaisut
Tiedote
Disney On Ice koetaan Hartwall Arenalla helmikuussa
The Wonderful World of Disney On Ice -esityksellään kiertävä jääshow koetaan Hartwall Arenalla kahdeksassa näytöksessä torstaista sunnuntaihin 7.-10. helmikuuta. Lipunmyynti esityksiin käynnistyy maantaina 27. elokuuta Ticketmasterissa.
Tiedote
Twenty Øne Piløts Helsingin Jäähalliin helmikuussa
Yhdeksi tämän hetken menestyneimmistä yhtyeistä kasvanut yhdysvaltalainen Twenty One Pilots tuo valtavan The Bandito Tour -nimellä kulkevan maailmankiertueensa Suomeen helmikuussa. Kaksi uutta biisiä julkaissut Twenty One Pilots konsertoi Helsingin Jäähallissa (...)
Tiedote
Björk tekee spesiaalikonsertin Finlandia-talossa 17.7.
Viime vuonna odotetun ”Utopia”-albuminsa julkaissut islantilainen musiikkivisionääri Björk saapuu kesällä Suomeen. Björk tekee intiimitunnelmaisen spesiaalikeikan konserttisaliympäristössä Finlandia-talossa, Helsingissä, tiistaina 17. heinäkuuta osana Utopia-k (...)
Tiedote
Slayer tulee viimeisellä kiertueellaan Suomeen 8.12.
Thrash metallin legenda Slayer tiedotti alkuvuodesta suuntaavansa viimeiselle maailmankiertueelleen, ja pistävänsä sen jälkeen pillit pussiin. Nyt on varmistunut, että Slayer saapuu viimeisellä kiertueellaan myös Suomeen, ja esiintyy Helsingin Jäähallissa laua (...)
Tiedote
Classical Trancelations Hartwall Arenalla 29.9.2018
Klassisen musiikin ja rave-kulttuurin yhdistävä Classical Trancelations in Concert luo konserttikokemuksen, jollaista ei ole aiemmin kuultu tai nähty. Vuonna 2016 Musiikkitalossa koettu, kriitikoiden kiittämä ja yleisön ylistämä musiikkityylien rajoja rikkova (...)
Tiedote
Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka Hartwall Arenalla!
Viime vuonna täydellä Hartwall Arenalla esiintyneet karismaattiset solistit, Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka, on jälleen mahdollista nähdä yhdessä 17.11. Show must go on –konsertin liput tulevat myyntiin 4.5.2018.
Tiedote
Suomalaiset NHL-tähdet & kiekkolegendat 17.8. Raumalla
Kivikylän Areenalla järjestetään 17.8. suuri Alumni All Star 2018 -hyväntekeväisyystapahtuma, jossa näet kentällä esimerkiksi sellaiset nimet kuin Patrik Laine, Mikko Rantanen, Rasmus Ristolainen, Sebastian Aho, Taisto Teräväinen, Antti Raanta, Esa Tikkanen, J (...)
Tiedote
Nightwishin kiertue huipentuu Hartwall Areenalle
Kotimaisen metallimusiikin kiistattoman ykkösnimen Nightwishin Decades-maailmankiertue huipentuu Helsingin Hartwall Areenalle. Kansainvälisesti ylistystä kerännyt yhtye esiintyy lauantaina 15. joulukuuta Helsingin Hartwall Areenalla, jonka jälkeen Nightwish nä (...)
Tiedote
Norjalaissensaatio Marcus & Martinus Kaisaniemeen!
Alle vuoden sisään kaksi kertaa Hartwall Arenan loppuunmyynyt Marcus & Martinus palaa Moments-kiertueellaan kesällä Helsinkiin. Ilmiömäistä suosiota nauttiva norjalaiskaksikko esiintyy Kaisaniemen puistossa lauantaina 9. kesäkuuta. Lipunmyynti konserttiin käyn (...)
Tiedote
Cheek Täältä sinne -kiertue tulee Helsinkiin
Cheek Täältä sinne -kiertue huipentuu Hartwall Arenalla 26.5.2018









