Musiikki

Tiedote

Björk tekee spesiaalikonsertin Finlandia-talossa 17.7.

Viime vuonna odotetun ”Utopia”-albuminsa julkaissut islantilainen musiikkivisionääri Björk saapuu kesällä Suomeen. Björk tekee intiimitunnelmaisen spesiaalikeikan konserttisaliympäristössä Finlandia-talossa, Helsingissä, tiistaina 17. heinäkuuta osana Utopia-kiertuettaan. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 4. kesäkuuta Ticketmasterissa.

Katso tarjolla olevat liput

Björk aloitti kesän Utopia-kiertueensa huhtikuussa Reykjavikista harjoituskonserteilla, joissa saatiin esimakua kiertueen häkellyttävästä visuaalisuudesta. The Irish Times kuvaili konserttia ”liikkuvaksi freskoksi Kesäyön unelmasta” ja ”visuaaliseksi esitykseksi luonnon puheesta teknologialle”. Viime sunnuntaina kiertue sai näyttävän startin Lontoon All Points East -festivaalilla, jossa Björk oli sunnuntain pääesiintyjä. Euroopan kiertueen startannutta show’ta kuvailtiin festivaalin häikäisevimmäksi. Muutkin Utopia-kiertueen esiintymiset ovat kesällä joko isoilla festivaaleilla tai ulkoilmatapahtumissa, mutta Helsingissä Björkin hengästyttävä musiikillinen ja visuaalinen ilotulitus päästään kokemaan Alvar Aallon suunnittelemassa Finlandia-talossa intiimisti lähietäisyydeltä.

Björk julkaisi yhdeksännen studioalbuminsa ”Utopia” viime marraskuussa. Hän kirjoitti, tuotti ja nauhoitti albumin Reykjavikin ja New Yorkin välillä työskennellen tiiviisti tuottajansa Arcan kanssa sekä säveltäen kokoamalleen huiluorkesterille, jota kuullaan myös keikoilla. Lyyrisesti levy leikittelee sukupuolen, äitiyden ja naisellisuuden teemoilla, jotka ovat vahvasti läsnä visuaalisesti myös livenä.

 

Björkin Utopia-konserteista sanottua:

”We were invited into her Utopian audio-visual spectacle that was a complete immersion of the senses into her world; a place that radiated with beauty, softness, and femininity.” – The Reykjavik Grapevine

“Björk’s live vision of Utopia is universe-building, the majestic set a visual representation of nature speaking to technology” – The Irish Times

“Doubling as the first UK date on her European tour, her stunning avant-pop opera had a suitably awesome backdrop in the form of a (real) full moon and lightning display – plus a lush woodland stage set.” – The Guardian

“A revolving centrepiece covered in foliage turned to reveal Björk, dressed as a bioluminescent orchid with pearls for eyes. Nestled among the leaves, a troupe of flute-wielding pixies.” – The Telegraph

 

KONSERTTI:

Björk (IS) – Utopia Tour

Ti 17.7.2018 Finlandia-talo, Helsinki

 

LIPUT:

Myyntiin ma 4.6.2018 klo 9

Palvelumaksuineen alkaen 109 / 169 / 189 / 195 / 199 euroa Ticketmasterista

Ostorajoitus: max 4 lippua / asiakas