Musiikki

Tiedote

Classical Trancelations Hartwall Arenalla 29.9.2018

Klassisen musiikin ja rave-kulttuurin yhdistävä Classical Trancelations in Concert luo konserttikokemuksen, jollaista ei ole aiemmin kuultu tai nähty. Vuonna 2016 Musiikkitalossa koettu, kriitikoiden kiittämä ja yleisön ylistämä musiikkityylien rajoja rikkova konsepti kasvaa uusiin mittoihin ja valtaa Hartwall Arenan lauantaina 29.9.2018. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa 23.5.2018 klo 9.

Katso tarjolla olevat liput

Classical Trancelations in Concert yhdistää elektronisen musiikin ja klassisen musiikin ennennäkemättömällä tavalla. Vuoden 2016 Juhlaviikoilla ensiesityksensä saanut kotimainen konsepti myi Helsingin Musiikkitalon loppuun kahdesti ennätysajassa. Konsertit koskettivat tuhansia ihmisiä maailmanlaajuisesti ja saivat ylistäviä arvosteluita niin Suomessa kuin ulkomailla.

– Lauantaina 29. syyskuuta 2018 sataviisikymmentä muusikkoa nousee Hartwall Arenan lavalle ja luvassa on yksi Suomen historian suurimmissa sisätiloissa järjestetyistä elektronisen tanssimusiikin tapahtumista. Edessä on kaksi tuntia musiikkilajin klassikoita sinfoniaorkesterille sovitettuina ja Suomen parhaiden muusikoiden esittäminä. Musiikkitalon konsertit olivat upea kokonaisuus, mutta nyt visuaalisuus ja tuotanto tulevat olemaan aivan eri tasolla. Luvassa on globaalistikin katsottuna uniikki yhdistelmä, konserttia kuratoiva Tapio Hakanen eli DJ Orkidea kertoo.

Virtuoosien yhdistelmä tekee kone- ja klassisen musiikin historiaa

Classical Trancelations in Concertissa esiintyvät jo vuonna 2016 yleisön hurmanneet satahenkinen Helsingin kaupunginorkesteri sekä Ahjo Ensemble -kuoro. Konsertin johtaa nuori kapellimestarilupaus Eero Lehtimäkija solisteina kuullaan muiden muassa Kasmiria, Palefacea, saksofonisti Tapani Rinnettä, laulaja Mariannaa ja näyttelijä Sami Uotilaa.
Säveltäjä-muusikot Petri “Lowland” Alanko ja Pessi Levanto ovat tehneet erityisesti tätä konserttia ja tätä kokoonpanoa varten sovitukset elektronisen musiikin klassikoista. Teoksia tullaan kuulemaan legendoilta kuten Daft Punk, Moby, Paul van Dyk, Pendulum, Eric Prydz sekä Fatboy Slim. Noin puolet ohjelmasta on täysin uutta mutta luvassa on myös vuoden 2016 konserttien suosikkeja artisteilta kuten Faithless, Tiesto, Robert Miles, Guru Josh, Darude ja Slusnik Luna.
Konsertin kuratoi Tapio Hakanen eli DJ Orkidea ja tuottajina toimivat Helsingissä yli 20 vuotta tapahtumia järjestäneet Misc Managementin Oded ja Asaf Peled.

Luvassa kylmiä väreitä ja musiikin riemua

– Classical Trancelations in Concert tulee viemään elektronisen musiikin klubbaajat läpi heidän elämänsä soundtrackin aivan uniikilla tavalla. Hartwall Arenalla tullaan kokemaan klubikulttuurin eri sukupolvien ainutlaatuinen kokoontuminen, Tapio Hakanen eli DJ Orkidea toteaa.
Vuoden 2016 Juhlaviikoilla kuullut konsertit keräsivät kiitosta kriitikoilta sekä hurmaantuneelta yleisöltä. Billboard kertoi Helsingin kaupunginorkesterin antaneen “orkestraalisen hoidon” Eric Prydzin Opukselle, ja takasi sen antavat kylmät väreet kenelle tahansa. Arvostettu DJ Mag kuvaili kokemusta häikäiseväksi. Helsingin Sanomat pohti kritiikissään seuraavaa: “Klassisissa konserteissa kävijälle tilanne oli absurdi: voiko joku innostua näin paljon? Täällä? (…) Yleisö antoi, mitä esiintyjät ansaitsivat. Kiitti saamastaan elämyksestä riemulla, jonka muistaa pitkään.”

Classical Trancelations in Concert
Hartwall Arena 29.9.2018
Liput myynnissä Ticketmasterissa 23.5.2018 klo 9 alkaen

Eero Lehtimäki, kapellimestari
Helsingin kaupunginorkesteri
Ahjo Ensemble, kuoro
Kasmir, Paleface, Tapani Rinne, Marianna, Sami Uotila, solistit
Petri ”Lowland” Alanko, sovitukset ja flyygeli
Pessi Levanto, orkestraatiot
DJ Orkidea / Tapio Hakanen, konsepti
Asaf & Oded Peled, tuotanto
Bright, tekninen toteutus

Liput 39,5€ / 49,5€ / 69,5€ / 79,5€ / 99,5€ löydät täältä.