Kaikki julkaisut
Tiedote
VESALAN ENSIMMÄINEN SOOLOKEIKKA HARTWALL ARENALLA
Ensimmäinen soolokeikka nähdään Hartwall Arenalla 25.10.2019
Tiedote
Cardi B, Blood Orange ja monia muita Flow Festivalille
Flow Festival on julkistanut kahdeksantoista uutta artistia ohjelmistoonsa. Uusien artistien sekä päiväkohtaisen ohjelman julkistuksen myötä myös festivaalin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä. Lisää artistijulkistuksia on luvassa jo ensi viikolla.
Tiedote
Tyga ja Pouya sekä JVG nähdään Blockfesteilla 2019
Blockfest on kiinnittänyt yhdysvaltalaiset Tygan ja Pouyan osaksi kesän ohjelmistoaan.
Tiedote
ALMA PÄÄTTÄÄ EUROOPAN KIERTUEENSA HELSINKIIN
ALMA päättää keväisen Euroopan-kiertueensa Helsingin Jäähallin Black Boxissa torstaina, 18. huhtikuuta.
Tiedote
THIRTY SECONDS TO MARS (US) QSTOCKIN PÄÄESIINTYJÄKSI
Yhdysvaltalainen rock-yhtye Thirty Seconds To Mars on oululaisen Qstock-festivaalin lauantain pääesiintyjä.
Tiedote
JOHN FOGERTY HARTWALL ARENALLE HEINÄKUUSSA
CCR:n keulakuvana tunnettu amerikkalainen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä John Fogerty palaa kesällä Suomeen.
Tiedote
POPIN SUPERTÄHTI ARIANA GRANDE SUOMEEN LOKAKUUSSA
Poptaivaan tämän hetken kirkkain tähti, Ariana Grande, odotetulle keikalleen Helsinkiin.
Tiedote
Blockfest 2019 ensimmäiset artistit julki
Lipunmyynti Blockfesteille käynnistyy perjantaina 14.12. klo 9:00.
Tiedote
Flow Festivalin ensimmäiset artistit julkistettu
The Cure, Tame Impala, Robyn, Father John Misty, Modeselektor, Mitski, CupcakKe, Yves Tumor, Makaya McCraven, Amnesia Scanner, Gasellit, Ville Valo & Agents, Ruusut, Iisa, Sofa ja Jaakko Eino Kalevi ovat Flow Festivalin ensimmäiset artistikiinnitykset.
Tiedote
SOULPOP-MENESTYSYHTYE LUKAS GRAHAM TOUKOKUUSSA SUOMEEN
“7 Years”, ”Mama Said” ja “Love Someone” -hittisingleistä tuttu Lukas Graham palaa keväällä Suomeen.









