Musiikki

Tiedote

VESALAN ENSIMMÄINEN SOOLOKEIKKA HARTWALL ARENALLA

Ensimmäinen soolokeikka nähdään Hartwall Arenalla 25.10.2019

Katso tarjolla olevat liput

Vesala Hartwall Arenalle

Tähän asti harvoin Suomessa keikkaa tehnyt Vesala palaa keikkalavoille vuonna 2019 ja järjestää ensimmäisen soolokeikkansa Hartwall Arenalla 25. lokakuuta. Luvassa on todella ainutlaatuinen keikka, jossa musiikin lisäksi raotetaan ovia uusiin maailmoihin immersiiviä kokemuksia mahdollistavan teknologian avulla.

Vesala on yksi kovimmista live-artisteista Suomessa ja tämä tullaan näkemään myös areenakeikalla. Taiteen monilahjakkuutena tunnettu artisti tulee yhdistämään Hartwall Arenan keikalla eri osaamisalueitaan ja tarjoaa yleisölle unohtumattoman kokemuksen.

Vesala - Mul ei oo lapsuudensankarii (Virallinen musiikkivideo)

”Olen tosi onnellinen että saan tehdä tällaisen ison konsertin, hyvät tunnelmat hyrrää tämän osalta! Tämän vuoden Vesala-kiertue huipentuu siis Hartsulle ja sehän onkin todella jees. Suunnitelmat on jo hyvässä vaiheessa, ihanaa jakaa teidän kanssa ne kaikki syksyllä, tulee todella siistiä lokakuussa!”- Vesala

Vesala on 2000-luvun renessanssinero, joka kuuluu Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin. Vesalan musiikki on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä ja koko kansan tavoittavia pophittejä. Valtaosa Vesalan kappaleista on noussut radio- ja suoratoistolistojen soitetuimpien kappaleiden listoille. Debyyttisooloalbumi Vesala julkaistiin vuonna 2016 ja huikean vastaanoton saanut levy vahvisti Vesalan asemaa omaleimaisena artistina. Vesala on palkittu mm. arvostetulla Junnu Vainio –palkinnolla vuonna 2016 sekä vuoden 2017 Emma Gaalassa peräti neljällä Emmalla: Vuoden naisartisti, Vuoden pop, Vuoden biisi ja Vuoden albumi. Näiden lisäksi hän on ainoa nainen, joka on ollut ehdolla sekä Emma- että Jussi-palkinnon saajaksi.

Lipunmyynti käynnistyy ma 25.2.2019 klo 16.

Osta liput TÄSTÄ.

vesala