Musiikki

Tiedote

The Weeknd Tallinnaan lauantaina 12.8.2023!

Tallinnan konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 2. joulukuuta Ticketmasterissa. Tarjolle tulee myös Tallinkin räätälöimiä matkapaketteja, joiden myynti käynnistyy myöhemmin.

Katso saatavilla olevat liput

Ennätyksiä murskannut modernin pop-musiikin supertähti The Weeknd on tänään julkistanut After Hours Til Dawn -stadionkiertueensa vuoden 2023 Euroopan ja Latinalaisen-Amerikan keikkapäivät. Suomea lähin keikka osuu Tallinnan laululavalle lauantaina 12. elokuuta. Tallinnan konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 2. joulukuuta Ticketmasterissa. Tarjolle tulee myös Tallinkin räätälöimiä matkapaketteja, joiden myynti käynnistyy myöhemmin.

Moninkertaista platinaa saavuttanut The Weeknd on tänään julkistanut uusia konsertteja After Hours Til Dawn -kiertueelleen, joka juhlistaa palkitun taitelijan vuoden 2020 menestyksekästä After Hours -albumia sekä kriitikoiden ylistämää Dawn FM -albumia, joka ilmestyi tämän vuoden alussa. After Hours -levyltä löytyvä jättihitti Blinding Lights nimettiin juuri Billboardin uudeksi kaikkien aikojen No 1. Billboard Hot 100 -kappaleeksi. Kyseinen hitti oli kotimaisten radiokanavien soitetuin ulkomainen kappale vuonna 2020 ja se on tähän mennessä striimannut Suomessa jo yhdeksänkertaista platinaa. Blinding Lights palkittiin Suomessa vuoden 2021 Emma Gaalan vuoden striimatuimpana ulkomaisena biisinä.

The Weekndin stadionkiertueen täysin loppuunmyyty Pohjois-Amerikan osuus oli todellinen menestys, joka rikkoi osallistujaennätyksiä ja tuotti yli 130 miljoonaa dollaria. Kiertueen seuraava osuus alkaa Manchesteristä lauantaina 10. kesäkuuta 2023. Suomea lähin keikkapaikka on Tallinnan laululavalla lauantaina 12.elokuuta. Kaytranada ja Mike Dean nähdään The Weekndin kaikkien Euroopan-keikkojen lämmittelijöinä.

Yhdistyneiden Kansakuntien Maailman elintarvikeohjelman hyvän tahdon lähettiläs Abel “The Weeknd” Tesfaye tekee tulevalla kiertueella jälleen yhteistyötä YK:n Maailman elintarvikeohjelman kanssa. Jokaisesta kiertueen lipusta lahjoitetaan osuus XO Humanitarian Fund -humanitaariseen rahastoon, jonka varoja käytetään maailmanlaajuisen nälkäkriisin hoitoon. Rahasto keräsi rahaa jo kiertueen Pohjois-Amerikan osuuden aikana lipunmyynnillä, eksklusiivisen kiertuepaidan tuotoilla. Pottia kasvatti The Weekndin yrityskumppaneiden, kiertuepaikkojen, World Food Program USA:n hallituksen lahjoitukset. Myös The Weeknd itse sekä kiertueen sponsorina toimivan Binance, ottivat osaa keräykseen. The Weeknd lahjoitti itse 500 000 dollaria. Binance lahjoitti rahastoon 2 miljoonaa dollaria, joka on tarkoitettu elintarvike- ja ravitsemusavun tarjoamiseen Etiopian eniten nälänhädästä kärsiville alueille

After Hours Til Dawn -kiertueen sponsorina toimiva Binance on lohkoketjuteknologiaa hyödyntävä maailman johtava kryptovaluutta-alusta, joka tuo Web 3.0 -teknologian konserttivierailijoille ympäri maailmaa. Lipunhaltijat saavat matkamuistoisia NFT-kortteja sekä pääsyn eksklusiiviseen NFT-kokoelmaan The Weekndin kiertueelle yhteistyössä HXOUSE:n kanssa. XHOUSE on luovien yrittäjien ajattelukeskus ja yhteisöhautomo. Viisi prosenttia tulevan kiertueen NFT-kokoelman myynnistä lahjoitetaan XO:n humanitaariselle rahastolle.

Konsertti:

THE WEEKND (CA)
AFTER HOURS TIL DAWN TOUR

SUPPORTS:
Kaytranada
Mike Dean

La 12.8.2023 Tallinnan Laululava
Portit klo 16

Liput:

Perusliput: palvelumaksuineen alkaen 87,60 euroa Ticketmasterista
Golden Circle -liput: palvelumaksuineen alkaen 137,60 euroa Ticketmasterista

My Live Nation -ennakkomyynti:
To 1.12.2022 klo 12 – pe 2.12.2022 klo 12
https://www.livenation.ee/register

Matkapaketit keikalle myy Tallink: www.tallink.fi
Matkapakettien myynti avautuu myöhempänä ajankohtana.

Lisätiedot:

Live Nation Finland & Live Nation Baltics

After Hours Til Dawn Euroopan-kiertueen 2023 päivät

La 10. kesäkuuta – Manchester, Iso-Britannia – Etihad Stadium
Ke 14. kesäkuuta – Horsens, Tanska – Nordstern Arena
La 17.6. – Tukholma, Ruotsi – Tele2 Arena
Ti 20.6. – Oslo, Norja – Telenor Arena
La 24. kesäkuuta – Amsterdam, Alankomaat – Johan Cruijff Arena
Ke 28. kesäkuuta – Dublin, Irlanti – Marlay Park
Su 2. heinäkuuta – Hampuri, Saksa – Volksparkstadion
Ti 4.7. – Düsseldorf, Saksa – Merkur Spiel Arena
Pe 7. heinäkuuta – Lontoo, Iso-Britannia – London Stadium
Ti 11. heinäkuuta – Bryssel, Belgia – King Baudouin Stadium
Pe 14. heinäkuuta – Frankfurt, Saksa – Deutsche Bank Park
Ti 18. heinäkuuta – Madrid, Espanja – Cívitas Metropolitano
To 20. heinäkuuta – Barcelona, Espanja – Estadi Olímpic Lluís Companys
La 22. heinäkuuta – Nizza, Ranska – Allianz Riviera
Ke 26. heinäkuuta – Milano, Italia – Ippodromo La Maura
La 29. heinäkuuta – Pariisi, Ranska – Stade de France
Ti 1. elokuuta – Bordeaux, Ranska – Matmut Atlantique
Pe 4. elokuuta – München, Saksa – Olympiastadion
Su 6. elokuuta – Praha, Tšekki – Letnanyn lentoasema
Ke 9. elokuuta – Varsova, Puola – PGE Narodowy
La 12. elokuuta – Tallinna, Viro – Tallinnan laulukenttä

Latinalaisen-Amerikan 2023 päivämäärät:
Pe 29. syyskuuta – Mexico City, Meksiko – Foro Sol
Ke 4. lokakuuta – Bogotá, Kolumbia – Estadio El Campín
La 7. lokakuuta – Rio de Janeiro, Brasilia – Estádio Nilton Santos Engenhão
Ti 10. lokakuuta – Sao Paulo, Brasilia – Allianz Parque
Pe 13. lokakuuta – Buenos Aires, Argentiina – Hipódromo de San Isidro
Su 15. lokakuuta – Santiago, Chile – Estadio Bicentenario La Florida