Kaikki julkaisut
Tiedote
Brittitähti Dido ensimmäistä kertaa Suomeen
Pori Jazziin on julkistettu myös kymmenen muuta esiintyjää. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva brittitähti Dido, jazzlegenda Charles Lloyd sekä blues-rockin suosikkinimi Gov’t Mule kuuluvat Pori Jazzin ensimmäisiin esiintyjäjulkistuksiin ensi kesälle. Yhteensä (...)
Tiedote
Blockfest julkaisi ensimmäiset nimet vuodelle 2020
Tampereella nähdään muun muassa Playboi Carti ja Denzel Curry. Blockfest 2020 -festivaalin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 13.12. klo 9.00 Ticketmasterin verkkokaupassa.
Tiedote
Heavy metal -legenda Judas Priest kiertueelle Suomeen
Brittiläinen heavy metal -legenda Judas Priest saapuu toukokuussa “50 Heavy Metal Years” -juhlakiertueellaan Helsinkiin.
Tiedote
Helloween – United Alive II -maailmankiertue Suomeen
Loiston päiviensä kokoonpanon kitaristi Kai Hansenin ja laulaja Michael Kisken uudestaan vuonna 2016 rivistöönsä saanut Helloween saapuu Helsinkiin.
Tiedote
Volbeat Suvilahteen kesäkuussa
Kesäkiertueensa Yhdysvalloista toukokuun alussa aloittava yhtye konsertoi Suvilahdessa tiistaina 2.6.2020. Konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 11.12.2019.
Tiedote
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani kiertueelle
Suosikkikokoonpano Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani tekee mittavan konserttisalikiertueen keväällä 2020.
Tiedote
Tuskan ohjelma täydentyy – mukaan Faith No More
Faith No More, Baroness, Symphony X ja Oranssi Pazuzu nähdään Helsingin Suvilahdessa 26.–28.6.2020 järjestettävällä Tuska-festivaalilla. Late Crow -liput nyt myynnissä!
Tiedote
Qstock aloitti lippujen joulumyynnin
Samalla Qstock raottaa ensi kesän ohjelmistoaan – ensimmäiset artistit on nyt julkistettu. Qstockin erikoishintaiset liput ovat myynnissä joulukuun ajan, hanki liput pukinkonttiin!
Tiedote
Tuska äänestettiin vuoden parhaaksi tapahtumaksi!
Suomalainen tapahtumayleisö valitsi Ticket of the Year -äänestyksessä vuoden 2019 parhaaksi tapahtumaksi ja vuoden 2020 odotetuimmaksi tapahtumaksi Tuskan.
Tiedote
Rocklegenda KISS viimeistä kertaa Suomeen!
End Of The Road -jäähyväiskiertueellaan oleva KISS saapuu vielä kerran Suomeen. Rocklegenda soittaa viimeisen Suomen-keikkansa lauantaina 27.6.2020 Helsingin Hartwall Arenalla. Konsertin liput tulevat myyntiin tiistaina 26.11.2019 klo 10.00 Ticketmasterissa.









