Musiikki

Tiedote

Whitesnake Suomeen toukokuussa

David Coverdalen luotsaama rocklegenda Whitesnake esiintyy Helsingin Jäähallissa 6.5.2020 osana yhtyeen “Flesh & Blood” -maailmankiertuetta. Whitesnaken mukana Helsinkiin tulee myös Ruotsin oma rockylpeys Europe. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 31.1.2020 klo 9:00.

Katso saatavilla olevat liput

Whitesnake julkaisi viime vuonna uuden Flesh & Blood -albumin, jonka tiimoilta se lähti maailmankiertueelle jo keväällä 2019. Toukokuussa 2020 tämä levyn kanssa saman niminen kiertue saapuu Helsingin Jäähalliin. Konsertissa on luvassa biisejä koko Whitesnaken reilut neljäkymmentä vuotta kestäneeltä uralta –  mukaan lukien yhtyeen suurimmat hitit.

David Coverdalen Englannissa vuonna 1978 perustama Whitesnake on julkaissut urallaan useita moninkertaista platinaa myyneitä albumeita, joilta julkaistut singlet ovat juhlineet ympäri maailmaa Top 10-listoilla. Parhaiten yhtye muistetaan kappaleistaan “Here I Go Again”, “Is This Love” ja “Still Of The Night”.  Lahjakkuus ja intohimo tekemiseen ovat auttaneet Whitesnakea pysymään suosittuna vuosikymmenten ajan -ja tarina jatkuu myös vuonna 2020.

”Olemme todella innoissamme ja odotamme jo malttamattomina vuoden 2020 keikkoja, joilla pääsemme jatkamaan Whitesnaken 40-vuotisjuhlia. Olen niin otettu ja kiitollinen siitä, että saanut kiertää maailmaa ja tehdä tätä työtä jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Matkalla on ollut unohtumattomia kokemuksia miljoonien ihmisten kanssa. Rakastan työtäni ja yhteisiä hetkiä ihmisten kanssa. Kiitos!”, kommentoi David Coverdale.

Whitesnaken mukana kiertueella on myös Ruotsin oma rockylpeys Europe, joka on luvannut soittaa suurimmat hittinsä. Yhtyeen solisti Joey Tempest sanoo: ”Areena-kiertue Whitesnake-ystäviemme kanssa. Yeah! Ilta täynnä rock-klassikoita. On suuri kunnia päästä kiertämään Whitesnaken kanssa”. Myös Coverdale hehkuttaa kiertämistä Europen kanssa: ” Vihdoin pääsemme tapaamaan kaikkia teitä -ja vielä Europen kanssa. En malta odottaa, nähdään pian!”  Whitesnake ja Europe konsertoivat viimeksi Suomessa kesällä 2019 Pietarsaari Open Air- ja Sauna Open Air -festivaaleilla.

Whitesnake on:

David Coverdale – laulu

Reb Beach – kitara

Joel Hoekstra – kitara

Michael Devin – basso

Tommy Aldridge – rummut

Michele Luppi – koskettimet

KONSERTTI:

Whitesnake (UK)

Special Guest Europe ( SE)

Helsingin Jäähalli

6.5.2020
Ovet klo 18

LIPUT:

Myyntiin pe 31.1.2020 klo 9

Palvelumaksuineen alkaen 69,50 euroa Ticketmasterista

Whitesnake