Painetaan bulilla – Helsingin IFK.

Meidän kauden alkuun on enää joitakin päiviä. Seurasin kauden kahta ensimmäistä peliä innoissani ja ne tarjosivatkin juuri sitä, mitä koko jalkapallosta kiinnostunut Suomi on kaivannut koko pitkän ja ankean talven. Draamaa, hienoja suorituksia ja ennen kaikkea kotimaista jalkapalloa. Tätä on odotettu.

Kuva: Jere Nevalainen

Itselleni kyseessä on toinen kausi HIFK:ssa enkä voisi olla enempää innoissani. 33 ottelua, kolme Derbyä, uusia stadioneita ja Helsingin IFK; tätä kaikkea Veikkausliigalla on tarjota meille ja katsojille, voiko enempää pyytää?

Viime kausi sujui ihan kelvollisesti ja pystyimme näyttämään kaikille, että tämä joukkue ja seura kuuluu suomalaisen jalkapallon pääsarjatasolle. Me emme kuitenkaan olleet täysin tyytyväisiä, emmekä täysin päässeet ennen kautta asettamaamme tavoitteeseen. Tänä vuonna lähdemme parantamaan viime vuodesta, enkä näe mitään syytä, miksi emme onnistuisi siinä.

Kuva: Jere Nevalainen

Kauden alku tuo mukanaan aina mitä mahtavimman kutituksen mahanpohjassa. Sitä on vaikea verrata mihinkään muuhun, sillä vastaavaa kokee erittäin harvoin, jos koskaan. Se tunne, kun kävelee pukukopista pelaajatunneliin, Annie’s song lähtee soimaan ja stadion on täynnä punaisiin pukeutuneita faneja, on täysin käsittämätön. Siihen ei totu, hyvällä tavalla. Sitä haluaa, että päässä ja kropassa on aivan tyhjä olo, kun päätösvihellys soi. Haluaa, että on tunne, että on antanut kaikkensa joukkueelle, faneille ja seuralle. Haluaa poistua kentältä voittajan hymy kasvoilla. Haluaa tulla seuraavan kerran stadionille viime kerran muistikuvat takaraivossa, jotka pakottavat tekemään kaikkensa, jotta loppujuhlat Kingien kanssa toistuisivat myös tänään.

Meidät leimataan usein puoliammattilaisjoukkueeksi, jolla on rajalliset resurssit ja joka elää pitkälti seuran brändin, imagon ja fanien ansiosta. Viime kaudella osoitimme sen jo pötypuheeksi ja jos kukaan sitä epäilee, voi hän seurata meidän toimintaa viikon, niin näytämme, millainen ”puoliammattilaisjoukkue” on kyseessä; joukkue, joka on täynnä asenteeltaan rautaisia ammattilaisia, jotka tekevät kaikkensa toistensa eteen. Joukkue, jonka pelaajat tekevät uhrauksia kentän ulkopuolella voidakseen toteuttaa unelmansa pelikentällä. Joukkue, jonka jäsenet eivät koskaan jätä toisiaan yksin. Joukkue, joka ei luovuta koskaan.

Kuva: OmaDesign

Olen itse viettänyt talven armeijan harmaissa, joten oma valmistautuminen kauteen on ollut erilaisempaa kuin koskaan ennen. Aika Santahaminassa sai minut kuitenkin entistä vakuuttuneemmaksi yhdestä asiasta; tätä minä haluan enemmän kuin mitään muuta. Haluan pelata jalkapalloa ja haluan voittaa, Helsingin IFK:ssa.

Haluan kokea sen huuman, minkä saan loppuunmyydyistä otteluista. Ne tunnekuohut, mitä vain jalkapallo pystyy tarjoamaan. Sen yhteenkuuluvuuden tunteen, kun koko joukkue ja fanit puhaltavat yhteen hiileen. Sen tunteen, kun kaikki sujuu hyvin.

Painetaan bulilla.

— Carljohan Eriksson

Suoraan futishuumaan pääset 14.huhtikuuta, kun Helsingin IFK kohtaa kotiavauksessa FC Interin Turusta: http://bit.ly/23h3HAW