Musiikki

Tiedote

Ida Paul & Kalle Lindroth Black Boxissa 16.5.2020

Ida Paulin & Kalle Lindrothin kevään ainoa konsertti Helsingin Jäähallin Black Boxissa 16.5. – kakkosalbumi tulossa!

Katso tarjolla olevat liput

Suomen suosituin duo Ida Paul & Kalle Lindroth nähdään kevään ainoalla konsertillaan Helsingin Jäähallin Black Boxissa lauantaina 16.5. Tuplaplatinaa debyyttialbumillaan saavuttanut ja loppuunmyytyjä konserttisaleja sekä klubeja kiertänyt duo järjestää Jäähallissa uransa toistaiseksi suurimman konsertin. Liput Black Boxiin tulevat myyntiin maanantaina 3.2. klo 9 Ticketmasterissa.

Tuntuu hullulta, että ollaan jo tässä pisteessä tässä kohtaa uraa! Juuri loppuneen kiertueen jälkeen on ihanaa jäädä valmistautumaan hurmokselliseen iltaan faniemme kanssa näin suurella venuella”, Ida ja Kalle hehkuttavat.

Lukuisia Emma-ehdokkuuksia urallaan haalinut duo julkaisee kultaa ennakkoon striimanneen kakkosalbuminsa 20.3. Albumin julkaisun myötä Black Boxissa tullaan kuulemaan jo julkaistujen megahittien lisäksi uutta materiaalia.

Kevät tulee olemaan uramme isoin monella tapaa. Jäähallin keikan lisäksi on siistiä päästä julkaisemaan kakkosalbumimme! Tällä monipuolisella levyllä viedään juttumme seuraavalle tasolle, kuitenkin kuulostaen sata prossaa itseltämme. Ydin ja kantava voima on edelleen rehellinen ja elämänmakuinen pop-musiikki, joka on samaan aikaan kuorruttamatonta ja samaistuttavaa”, Ida ja Kalle jatkavat.

Ida Paulin & Kalle Lindrothin orgaaninen soundi on tavoittanut lyhyessä ajassa laajan yleisön. Kaikki duon julkaisemat singlet ovat saavuttaneet kulta-, platina-, tai tuplaplatinastatuksen ja debyyttisingle Hakuammuntaa on striimannut lähes 10 miljoonaa kertaa. Ida Paulin & Kalle Lindrothin isoimpiin hitteihin lukeutuvat mm. Hakuammuntaa, Parvekkeella, Päällekkäin, Kupla ja Planeetat. Yhtyeen viimeisin single Vuonna nolla soi lukuisilla radiokanavilla ja on kasvamassa isoksi hitiksi.

Konsertti:

Ida Paul & Kalle Lindroth
+ support
La 16.5.2020
Black Box, Helsingin Jäähalli
Ovet klo 18.00

Liput alk. 39,50€.
Lipunmyynti alkaa maanantaina 3.2. klo 9 Ticketmasterissa.
Konsertti on ikärajaton. Rajattu K-18 anniskelualue.