Festivaali

Hectorin elämäntyötä juhlistetaan Pori Jazzin erikoiskonsertissa

Suomen legendaarisimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluvan Hectorin uraa ja elämäntyötä juhlistetaan ensi kesän Pori Jazzissa. Hector Reimagined -nimellä toteutettavassa konsertissa kuullaan sekä Hectoria itseään että Valtteri Laurell Pöyhösen johtamaa huippuyhtyettä, joka esittää Pöyhösen visioimia uusia sovituksia Hectorin laajasta tuotannosta. Pori Jazzin ohjelmisto on täydentynyt myös muilla kotimaisilla esiintyjillä, ja festivaalin pääsyliput ovat myynnissä S-Etuhintaan 31.12. asti.

Kevyen musiikin suomalaisiin suurnimiin lukeutuvan Hectorin ura alkoi jo 1960-luvun puolivälissä, ja hän on julkaissut 25 studioalbumia viidellä eri vuosikymmenellä. Lukuisista kuolemattomista hiteistään tunnettu taiteilija on palkittu muun muassa kolmella Emma-palkinnolla, Juha Vainio- ja Reino Helismaa -palkinnoilla sekä Pro Finlandia -mitalilla.

Pori Jazzissa kuullaan perjantaina 16. heinäkuuta erikoiskonsertti, jota valmistelee muun muassa Ricky-Tick Big Bandin sekä Dalindéon voimahahmona tunnettu muusikko-säveltäjä Valtteri Laurell Pöyhönen. Pöyhönen laatii Hectorin kappaleista uusia sovituksia, joita Porissa esittää varta vasten koottava, suomalaisista eturivin muusikoista koostuva yhtye.

Konsertin nimen mukaisesti Pöyhönen aikoo laittaa mielikuvituksensa töihin ja lähestyä valitsemiaan kappaleita uudenlaisesta kulmasta. Luvassa on sekä Hectorin hittejä että hieman tuntemattomampia sävellyksiä, joita kuullaan toisenlaisina versioina kuin ikinä aiemmin.

Pori Jazzin aloitteesta syntyneessä konsertissa kuullaan solisteina sekä Hectoria itseään että vierailevia laulajia. Hectorille kyse on samalla kesän ainoasta esiintymisestä.

En voinut kieltäytyä kutsusta ja tällaisesta ideasta, jossa on nähty vaivaa sen sijaan, että olisi vain menty aidan matalimmasta kohdasta. En vielä itsekään tiedä, mitä hienoa tässä on syntymässä, joten tunnelmat ovat kutkuttavat ja odotukset korkealla. Tämä on once in a lifetime -juttu, Hector toteaa.

Odotan innolla, että pääsen Hectorin legendaarisen biisimateriaalin kimppuun. Ajatuksenani on rakentaa konserttiin oma musiikillinen universuminsa, jossa kappaleiden alkuperäisten versioiden henki on läsnä, mutta hetkittäin saatetaan käydä seikkailemassa kauempanakin alkulähteiltä. On myös mahtavaa päästä kasaamaan bändi nimenomaan tätä konserttia varten. Tästä tulee jotain todella hienoa, Valtteri Laurell Pöyhönen ennakoi.

Kotimaisia nimiä aiemmin julkistettujen esiintyjien rinnalle

Pori Jazzin ensi kesän pääsyliput ovat myynnissä S-Etuhintaan 31.12. asti. Hector-konsertin ohella festivaalin ohjelmistoa täydentävät uutta musiikkia ensi vuonna julkaisevat VestaJesse Markin ja Tuomo sekä paluun esiintymislavoille tekevä Quintessence-yhtye.

Aiemmin julkistettuihin Pori Jazz -esiintyjiin lukeutuvat muun muassa John LegendEmeli Sandé ja Chick Corea. Festivaalin pääkonsertit järjestetään Porin Kirjurinluodossa 15.–17.7. heinäkuuta.

Osta liput Pori Jazz 2021 tästä