Teatteri ja Taide

Teit meistä kauniin -ensi-iltakiertue tarjoaa maksuttoman elämyksen

Tunnelma 90-luvun Heinolassa on synkkää. Lama riepottelee pientä paikkakuntaa, nuoret turhautuvat tekemisen puutteeseen ja tie parempaan tulevaisuuteen vaikuttaa pitkältä. Samaan aikaan syntyy yksi musiikkimaailman kirkkaimmista tähdistä, Apulanta. Bändistä tehty elokuva Teit meistä kauniin vie katsojan lähelle yhtyeen alkuaikoja ja näyttää todellisuuden suomalaisesta arjesta taloudellisen kriisin keskellä.

Teit meistä kauniin

Syksyllä ensi-iltansa saava Teit meistä kauniin -elokuva järjestää ennakkonäytökset neljällä paikkakunnalla. Kiertueen lipuista puolet jaetaan kiitoksena faneille ja yhteistyökumppaneille. Toisella lippupuolikkaalla haluttiin tarjota elämys juuri niille, joilla ei muuten olisi välttämättä mahdollisuutta päästä elokuviin.

On helppo puhua, ettei saisi olla ahne. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, että voi antaa ilmaiseksi hyvän mielen, kertoo elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen

Teit meistä kauniin

Otimme yhteyttä kiertuepaikkakuntien ja niiden lähialueiden mm. nuorisotaloihin, lastenkoteihin, hyväntekeväisyyssäätiöihin, työvalmennusjärjestöihin, diakoniatyöhön ja kuntoutusorganisaatioihin. Aluksi monet vaikuttivat epäileviltä, voiko oikeasti saada lippuja ilmaiseksi, eikö se velvoita heitä mihinkään. Ajatukset eivät olleet yllättäviä, nykyään tässä maailmassa harvoin saa mitään ilmaiseksi.

Tämä merkitsee nuorille varmasti paljon. Varsinkin tälläisena maailman aikana tarvitaan välillä positiivisia yllätyksiä, sanoo Minna Mäkelä, Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu JIBBO.

Teit meistä kauniin

 

Kulttuurisen kokemuksen lisäksi saadaan aikaan yhteisöllisyyttä ja uskoa unelmiin.

Kutsuvieraslipuilla tavoitetaan kaikenikäisiä ihmisiä, usealta elämän eri osa-alueelta. Monien elämää varjostavat synkät pilvet ja monet seikkailevat yhteiskunnan rajapinnalla. Elokuvissakäynti koetaan luksuksena, johon ikävä kyllä monilla ei ole varaa.

Monelle tämä on todella iso juttu, asia jota he eivät osaa kuvitella kohdalleen tapahtuvaksi. Monella musiikki ja elokuvat ovat tärkeitä kiinnostuksen kohteita, mutta tulojen pienuus rajaa sitä mahdollisuutta. On valittava sen välillä mihin rahat riittää, mihin ei. Arvelen, että kun lippu aikanaan tulee kouraan, moni ei usko sen olevan totta, kuvailee Sovatek-säätiön Eero Pirttijärvi

Teit meistä kauniin

Yhteistyötahoja kiertuepaikkakunnilta ja niiden lähialueilta löytyi helposti. He lähtivät
innostuneena mukaan ja etenkin monet lähialueiden paikkakunnat ovat kaavailleet yhteistä syysretkeä kutsuvierasnäytökseen. Huomattiin, että tilausta tämänkaltaiselle tapahtumalle oli enemmän kuin jaettavia lippuja. Kulttuurisen elämyksen lisäksi saadaan ihmiset olemaan yhdessä ja unohtamaan arjen murheet.

Tarjoamme elokuvalippuja sellaisille henkilöille, jotka ovat joutuneet luopumaan paljosta, mutta jotka ovat tehneet suuren työn ja löytäneet itsestään jäljellä olevia voimavaroja ja uusia vahvuuksia. Unelmia joita kohti kulkea. Ymmärtääkseni elokuvan teemana on se, miten laman ja ahdistuksen aikana särkyneet unelmat saavat kipujen kautta aikaan jotain uutta ja merkittävää. Uskon, että asiakkaamme löytävät elokuvasta rohkaisua ja luottoa siihen, että kannattaa unelmoida ja elämä tosiaankin voittaa. Ihminen löytää paikkansa tässä maailmassa, mutta sitä ei tarvitse löytää yksin. Sitä mekin Vervessä haluamme painottaa. Nähdyksi tuleminen on ihmiselle tärkeää. Olemme niin onnellisia, että nimenomaan ne ihmiset, jotka eivät muutoin pääsisi elokuviin, tulevat tällä tavoin huomioiduksi, nähdyksi ja arvostetuiksi. Sydämellinen KIITOS! – Terhi Saarikoski, Verve Seinäjoki.

 

– Jasmi Kuusisto, Teit meistä kauniin -elokuvan tiedottaja
——————————–

Teit meistä kauniin

Ensi-iltakiertue tuo tuntemukset neljälle paikkakunnalle viikkoa ennen varsinaista ensi-iltaa. Kiertue lähtee matkaan Oulusta 1.9., josta Seinäjoen sekä Jyväskylän jälkeen saavutaan Joensuuhun 4.9. Elokuvan jälkeen lavalle nousee yllätysartisteja esittämään tulkintoja Apulannan musiikista.Varsinainen ensi-ilta on 9. syyskuuta.

Ensi-iltakiertueella halutaan tarjota elämys myös sellaisille tahoille, joilla ei välttämättä
muuten olisi mahdollisuutta päästä elokuviin. Tästä syystä kaikki liput näytöksiin ovat
maksuttomia.

Kiertuepaikkakuntien järjestöt ja yhdistykset jakavat puolet lipuista, joilla tavoitetaan mm. Ehkäisevän päihdetyön, etsivän nuorisotyön, ammatillisen kuntoutuksen, ruoka- avun ja työpajojen asiakkaita.

Toinen puoli lipuista on suuri kiitos ja palkinto faneille. He ovat mahdollistaneet Apulannan 25 vuoden menestyksen. Lippuja on saatavilla nopeimmille 17.2. klo 13 alkaen videovuokraamo Makuuneissa kautta maan sekä verkossa elokuvan Facebook-sivuilta.

Share post