Musiikki

Tapetaan beige

Kaksi kriisi-ikäistä naista kohtaavat kuntosalin pukuhuoneessa. 45-vuotias Sari on lähestyvien vaihdevuosien ansiosta yhdessä rajalinjassa. Seitsemänkymppinen Meeri kuuluu kuolemaa ajattelevaan ikäluokkaan, vaikka hoitaa kuntoaan ja terveyttään huolella. Naisilla on hyvin vähän yhteistä. Luonteet, elämänarvot, menneisyys tai asenteet eivät kohtaa muuta kuin yhdellä tavalla. Molemmat pohtivat ikääntymistä, ja sitä, miten aikuisuudesta tuli niin beigeä.

Beige on vähän niin kuin vanilja. Pysähtynyt, kulutettu, tasapaksu ja yhtä kiinnostava kuin Lahden Urkuviikot. Arjessa beige on rutiinien väri. Se on kaupassakäyntiä, iltakävelyä, perjantaisiivousta ja vakiintunutta lottoriviä, josta puuttuu hulluus ja impulsiivisuus. Beigemäiset rutiinit luovat elämään raamit, joiden sisällä on hyväksyttävää pysyä. Värinä se on pahin alusvaatteissa ja sisustuksessa. Beige tai pikemminkin maksapasteija tekee luovastakin laiskan. Kun ikäkriisi iskee päälle, ensimmäisenä on päästävä beigestä eroon. Karsittava beige ajattelutapa, että pitäisi ja hyviin tapoihin kuuluisi.

Täytän kolmekymmentä helmikuussa. En ole tehnyt siitä suurempaa draamaa, mutta tietenkin haluan karsia pinttyneitä tapojani. Jos rajapyykin ottaa huumorilla, pysyy keski-iässäkin nuoren värikkäässä ajatusmaailmassa. Mutta kuten kirjailija Minna Lindgren toteaa, ikä ei ole vain numero. Vaikka kuinka vitsailisi, ikääntyminen on otsaryppy, lonkkakipu, molemmin puoleiset allit ja yhtäkkiä hyvältä maistuva Vihreä Kuula.

Vanhenemisesta, elämänasenteesta ja naiseudesta kertoo uutuuskomedia Beige Tappaa. Näytelmää käsikirjoittaneen Lindgrenin mukaan esitys kannustaa elämään enemmän. Kahden naisen kirpeistä keskusteluista syntyy ystävyyssuhde, jossa eletään avoimemmin ja suhtaudutaan huolettomammin. Näytelmän pääosissa nähdään Eeva Litmanen ja Kirsi Ylijoki. Esityksen ensi-ilta on tammikuussa, ja näyttämönä ikivanha, monenlaista nähnyt Aleksanterin teatteri. 28. päivä sen ovessa lukee Beige Tappaa.

 

 

Katariina Yypänaho

Aleksanterin teatterin tiedotus