Musiikki

Tiedote

Tanskalainen D-A-D Helsingin Suvilahteen syyskuussa

Pääsemme pitkästä aikaa nauttimaan pian myös ulkomaalaisen yhtyeen rock-keikasta, kun Tanskan kovimpiin hardrockbändeihin lukeutuva D-A-D saapuu ulkoilmakeikalle Helsingin Suvilahteen 4. syyskuuta 2020. Illan lämppärinä nähdään kotimainen Melrose. Keikan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 31. heinäkuuta klo 10 Ticketmasterissa.

Katso tarjolla olevat liput

Alun perin Disneyland After Dark -nimellä esiintynyt, vuonna 1982 perustettu hardrock –yhtye D-A-D on yksi Tanskan suurimpia rock-nimiä. Nimensä rockin historiaan vakiinnuttanut D-A-D on nauttinut yleisön suosiosta jo lähes 40 vuoden ajan.

Viime aikoina harvakseltaan albumeita julkaissut bändi palkitsi faninsa kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen julkaisemalla ”A Prayer for the Loud” albumin toukokuussa 2019. Samalla bändi teki sen mitä D-A-D parhaiten osaa – albumi on täynnä neljän kaveruksen henkeäsalpaavalla energialla ja koukuttavilla biiseillä ladattua musiikkia. ”A Prayer For The Loud” – albumilla on myös selkeä musiikillinen yhteys klassisiin D-A-D:n läpimurtoalbumeihin, kuten ”No Fuel For The Pilgrims” ja ”Riskin’ It All”.

Illan lämppärinä nähtävä Melrose on vuonna 1981 perustettu rock-yhtye, joka musiikissaan yhdistänyt perusrockia rockabillyyn ja rock’n’rolliin. Tämä ulkomailla ja kotimaassa mainetta niittänyt timanttinen rock-trio tunnetaan loistavasta livemeiningistä, joka tehoaa faneihin vuodesta toiseen. Yhtye on myös esiintynyt Aki Kaurismäen elokuvissa Laitakaupungin valot sekä Hamlet liikemaailmassa. Melrosen viimeisin studioalbumi ’Got It Made’ julkaistiin vuonna 2015.

D-A-D:n ja Melrosen keikan toteuttavat Suvilahden kulttuurikeskuksessa tapahtumakeskusta ja ravintolaa pyörittävä Suvilahti TBA ja Suomen suurin tapahtumajärjestäjä Live Nation

Tapahtuman turvallisuus:

Yleisön, esiintyjien ja henkilökunnan turvallisuus on erittäin tärkeää ja noudatamme viranomaisten ohjeistuksia luodaksemme turvallisen tapahtumakokemuksen. Tapahtuma toteutetaan seisomakatsomona, ja tapahtuma-alueen pinta-ala ja suunnittelu mahdollistavat turvavälien ylläpitämisen. Yleisöä muistutetaan turvallisuusväleistä paikan päällä ja heitä pyydetään noudattamaan käsi- ja yskimishygieniaohjeistuksia. Tapahtumaan ei voi saapua koronavirusoireisena tai muuten sairaana. Viranomaisohjeistuksen mukaan riskiryhmiin kuuluvia suositellaan välttämään yleisötapahtumia. Tarkemmat tiedot käytännön järjestelyistä löytyvät ennen tapahtumaa osoitteesta livenation.fi.

Konsertti:

D-A-D (DK)
Support: Melrose (FI)
Pe 4.9.2020 Suvilahti, Helsinki

Aikataulut:
Portit klo 18

Ikäraja K-18

Liput:

Myyntiin pe 31.7.2020 klo 10
Liput palvelumaksuineen alkaen 39,50 euroa Ticketmasterista.
My Live Nation- ennakkomyynti 30.7. klo 10 -31.7. klo 10. Rekisteröidy osoitteessa livenation.fi

 

D-A-D 4.9.2020 - Osta liput