Merkityt julkaisut: ticketmaster

ApassionataApassionata

Tiedote

Apassionata palaa jälleen Suomeen maaliskuussa

Henkeäsalpaavaa hevostaituruutta, musiikkia, pukuloistoa ja koko perheen viihdettä sisältävä Apassionata järjestetään ensi vuonna ensimmäistä kertaa Turussa. Rakastettu hevosshow saapuu Turun Gatorade Centeriin maaliskuun 9. ja 10. päivä . Luvassa on kolme nä (...)

Emma GaalaEmma Gaala

Tiedote

Emma Gaala siirtyy Hartwall Arenaan!

Suomen kiinnostavin gaala juhlitaan 2.2.2019! Rajoitettu määrä early bird lippuja tulee myyntiin 8. lokakuuta.

ApulantaApulanta

Tiedote

APULANTA JÄRJESTÄÄ LISÄKEIKAN HARTWALL ARENALLA

Apulanta-yhtye ilmoitti viime viikolla Toiset jumalat -nimisen Hartwall Arenan konsertin myyneen loppuun. Suuren kysynnän vuoksi yhtye järjestää faneilleen lisäkeikan perjantaina 15.2.2019.

Cirque du SoleilCirque du Soleil

Tiedote

Cirque du Soleil tuo Toruk-show’nsa Suomeen

Cirque du Soleilin uusimpiin tuotantoihin lukeutuva, TORUK – The First Flight saapuu toukokuussa Suomeen.

21 Pilots21 Pilots

Tiedote

Twenty Øne Piløts Helsingin Jäähalliin helmikuussa

Yhdeksi tämän hetken menestyneimmistä yhtyeistä kasvanut yhdysvaltalainen Twenty One Pilots tuo valtavan The Bandito Tour -nimellä kulkevan maailmankiertueensa Suomeen helmikuussa. Kaksi uutta biisiä julkaissut Twenty One Pilots konsertoi Helsingin Jäähallissa (...)

Ticket of the Year 2017Ticket of the Year 2017

Tiedote

Ticket of the Year 2017 – vuoden parhaat tapahtumat

Guns N’ Rosesin konsertti vuoden 2017 paras tapahtuma Suomessa – Coldplay keräsi eniten ääniä maailmanlaajuisesti.

Ultra BraUltra Bra

Tiedote

Ultra Bra valtaa Hartwall Arenan joulukuussa

Kesällä Ultra Bra hurmasi festarikansan kolmella Suomen suurimmalla festivaalilla 16 vuoden tauon jälkeen. Joulukuussa Ultra Bra valtaa Helsingin Hartwall Arenan.

StingSting

Tiedote

STING HARTWALL ARENALLE SYYSKUUSSA

Viime vuonna uuden albumin julkaissut Sting saapuu syksyllä Suomeen 57th & 9th -kiertueellaan. Uusia Sting-kappaleita ja klassikkohittejä tarjoileva konsertti järjestetään Hartwall Arenalla, Helsingissä, torstaina 28. syyskuuta. Illan avaa Stingin poika, laula (...)

lImaisia-konserttilippujalImaisia-konserttilippuja

lImaisia konserttilippuja tarjolla nopeimmille!

Metallica-2018Metallica-2018

Metallica palaa Suomeen kahden konsertin voimin