Musiikki

Sunrise Avenuen kiertue huipentuu Hartwall Arenalle

Sunrise Avenuen laajamittainen Euroopan kiertue huipentuu maaliskuussa Helsingin Hartwall Arenalle. Viime viikolla uuden albuminsa ”Heartbreak Century” julkaisseen yhtyeen kiertueen päätöskonsertti järjestetään Hartwall Arenalla perjantaina 23. maaliskuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy perjantaina 13. lokakuuta Ticketmasterissa.

Katso tarjolla olevat liput

”Halutaan päättää rundi kotikaupunkiin ja Suomen suurimmalle areenalle. Ollaan normaalisti soitettu Helsingin Jäähallissa, mutta kun olen käynyt katsomassa muiden artistien keikkoja Hartsulla, on ajatus omasta keikasta siellä alkanut kutkuttamaan enemmän ja enemmän. Onhan meidänkin pakko kerran kokea se”, kertoo Sunrise Avenuen Samu Haber.

Sunrise Avenue julkaisi uuden studioalbuminsa ”Heartbreak Century” viime perjantaina. Levyä työstettiin lähes vuoden ajan Berliinissä, Helsingissä ja Tukholmassa kolmen tuottajan (Jukka Immonen, Nicolas Rebscher ja Victor Thell) kanssa. Levyltä nostettu ”I Help You Hate Me” -single on noussut isoksi hitiksi ja se lukeutuu tällä hetkellä mm. Saksan radioiden kymmenen soitetuimman kappaleen joukkoon. Albumijulkaisun jälkeen Sunrise Avenue suuntaa mittavalle 14 maata kattavalle Euroopan kiertueelle, joka käynnistyy 11. lokakuuta Helsingistä. Lähes koko syksyn kiertue myytiin loppuun muutamassa minuutissa.

Samu Haberin luotsaama Sunrise Avenue on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä. Yhtyeen albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2014 julkaistu ”Best Of” -kokoelmalevy on myynyt Saksassa peräti tuplaplatinaa eli yli 400 000 kappaletta. Yhtye tunnetaan parhaiten hiteistään ”Hollywood Hills”, ”I Don’t Dance”, ”Forever Yours” ja ”Fairytale Gone Bad”. Yhtye on huomioitu lukuisia kertoja sekä kotimaisilla että kansainvälisillä musiikkialan palkinnoilla. Haber on kunnostautunut Saksassa myös The Voice -tv-ohjelman tähtivalmentajana ja viime kesänä hän hurmasi Espanjassa kuvatussa Vain Elämää -sarjassa tulkiten muiden suomalaisartistien kappaleita.

KONSERTTI:
Sunrise Avenue – Heartbreak Century Tour 2018
Pe 23.3.2018 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30

LIPUT:
Myyntiin pe 13.10.2017 klo 9 >> LIPUT
Palvelumaksuineen alkaen 39 / 49 / 59 / 69 euroa Ticketmasterista

Sunrise Avenue - Hollywood Hills (official)