Festivaali
Tiedote
Porispere julkistaa kesän 2023 ensimmäiset artistit
4.-5.8.2023 juhlittava Porispere julkistaa nyt kesän 12 ensimmäistä artistia – pääesiintyjäksi saapuu Within Temptation, kovia kotimaisia riittää Stratovariuksesta J. Karjalaiseen.
12 vuotta ensi kesänä täyttävä Porispere julkaisee teemaan sopivasti nyt 12 ensimmäistä artistiaan. Festivaalin pääesiintyjäksi on buukattu Suomessakin erittäin suosittu, alankomaalainen vuonna 1996 perustettu sinfonisen metallin konkariyhtye Within Temptation.
Heviosastolla kuuluu hyvää myös kotimaisten nimien osalta. Monien jo pitkään Porispereen haikailema power metal -suosikki Stratovarius debytoi festivaalilla vihdoin tulevana kesänä. Raskaammasta ilmaisusta nauttivia ilahduttaa myös industrial metal -yhtye Turmion Kätilöiden paluu ohjelmistoon.
Muita nyt julkistettavia kovia nimiä ovat esimerkiksi Beast In Black, J. Karjalainen, The Rasmus, Ursus Factory, Olavi Uusivirta, Anna Puu ja kohuräppäri Gettomasa, jonka egon istuvuutta Porisperen lavalle päästään testaamaan noin yhdeksän kuukauden kuluttua.
Porisperen järjestäjät ovat vakuuttuneita siitä, että Kirjurinluotoon luvassa on kesän aurinkoisin viikonloppu. Viime vuonna infrastruktuuriltaan uudistuneelle, mutta sääolosuhteista kärsineelle festivaalialueelle annetaan nyt uusi mahdollisuus aurinkoisessa kesäsäässä.
Sommartiden hej hej, anyway!
Porisperen liput ovat myynnissä Ticketmasterilla.
Lue lisää festivaaliuutisia.