Musiikki

Tiedote

Neon 2 kevätkiertueella 28.3.-29.4.2020

Aika kuluu, mutta TARINA JATKUU…

Laulaja Jussi Rainion ja kitaristi Rami Alangon johtama NEON 2 palasi live-yleisön eteen kesällä 2017 kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Viime vuodet yhtye on keikkaillut harkitun säännöllisesti.

Katso saatavilla olevat liput

Syksyllä 2019 Neon 2 teki pienimuotoisen konserttikiertueen. Kiertue oli niin valtaisa yleisömenestys ja palaute niin rohkaiseva, että tänä keväänä paukut kovenevat.

–  Esitämme konsertissa tietysti kaikki suurimmat ja ikimuistoisimmat hittimme, mutta myös joitakin helmiä viime keväänä Maikkarin kanavalla nähdystä Tähdet tähdet –ohjelmasta, jonka Jussi voitti. Kyseessä on biisien voimalla toteutettu läpileikkaus urastamme. Ja biisien väleissä me kerromme niiden syntyhistoriasta ja tarinoimme elämästä ja ystävyydestä ja muistelemme vuosien takaisia aikoja, joihin kuuluu niin iloisia kuin surullisiakin muistoja, Rami Alanko kuvailee konsertin sisältöä.

Jussi Rainion elämäkerralliset tarinat lapsuudesta ja alkoholismiin ja mielenterveysongelmiin liittyvistä ongelmista herkistävät osan yleisöstä kyyneliin, mutta tunteita herättävät myös Rami Alangon kertomukset vuosista IT-nörttinä etelän auringossa Espanjassa. Vauhdikkaan parivaljakon yhteiset muistelot keikoilta ja keikkamatkoilta ja vuosien varrella sattuneista lukuisista kommelluksista saavat puolestaan yleisön kihelmöimään naurusta.

Konsertissa kuultavat kappaleet esitetään kronologisessa järjestyksessä, mikä käytännössä tarkoittaa, että Jussi Rainion Tähdet tähdet –ohjelmassa huhtikuussa 2019 voittoisasti esittämä ”Con Te Partiró” (Time To Say Goodbye) soi konsertin päätösbiisinä.

Neon 2 –yhtyeen Tarina jatkuu on kokonaisvaltainen konserttielämys, joka kaikessa vilpittömyydessään avaa yleisölle koko värikkään Neon 2 –paketin.

Menihän siinä aikoinaan nuorelta mieheltä pää sekaisin…

Neon 2 –yhtyeen läpimurto suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui 28 vuotta sitten, vuonna 1992, kun laulaja Jussi Rainion ja kitaristi Rami Alangon johtama yhtye osallistui Syksyn Sävel –kilpailuun kappaleellaan ”Tässä talossa”. Huikeaan tuplaplatinamyyntiin yltänyt esikoisalbumi nimeltä ”Polku” julkaistiin samana vuonna. Ja samalla soittolistojen kärkeen kipusivat vuorotahtiin niin ”Tässä talossa”, ”Kemiaa” kuin nimikappale ”Polkukin”.

1990-luvun alussa Neon 2 kuului supersuosittujen suomalaisten pop-artistien eliittijoukkoon.

Meininki oli siihen aikaan hurjaa! Jokaisella keikalle tuntui, että lentoonlähtö tapahtui aina ilman lennonjohdon lupaa. Menestys tuli niin nopeasti, ettei sitä oikein käsittänyt, vaan pyrski vain virran mukana. Ei siihen hillittömään suosioon voinut mitenkään valmistautua. Menihän siinä nuorella miehellä pää sekaisin, Rami Alanko muistelee.

Elettiin niin kutsuttua rokkenroll-elämää oikein sydämemme kyllyydestä. Keikkailtiin, nautittiin ja bailattiin! Ja karkasihan se mopokin aina välillä käsistä. Mutta kun kerran oltiin koko pikku ikämme haaveiltu tähteydestä ja tehty töitä sen eteen, niin pitihän se tähteys sitten kokea niin kokonaisvaltaisesti kuin ikinä mahdollista, Jussi Rainio kertoo.

Yhtyeen toinen, niin ikään tuplaplatinaa myynyt albumi ”Rivien välistä” ilmestyi vuonna 1993 ja kolmas albumi, ”Viides vuodenaika” vuonna 1996. Tämä albumi poiki hittibiisien jatkoksi vielä laulun nimeltä ”Ei yksinäinen unta saa”. Vuonna 2004 julkaistiin Neon 2 –kokoelma-albumi.

Neon 2 lopetti live-esiintymiset ja levyjen tekemisen vuonna 1997.

Jussi Rainio jatkoi keikkailua yhdessä veljensä Timo Rainion kanssa Rainio Bros –yhtyeessä vuodesta 1999 vuoteen 2004. Vuonna 2008 hän aloitti tiiviin yhteistyön Ressu Redfordin kanssa.

Rami Alanko oli puolestaan saanut musiikista tarpeekseen ja innostui teknologiasta, ohjelmoinnista ja internet-palveluista, jolle alalle hän päätyi työskentelemään. Keikkailusta luopuminen ja elämänmuutos antoivat Ramille mahdollisuuden muuttaa Lounais-Suomesta Madridiin, Espanjaan, jossa hän asui ja työskenteli vuoteen 2016.

Välimatkasta huolimatta yhteys bändikavereihin kuitenkin säilyi.

–  Palattuani takaisin Suomeen sain uutta kipinää musiikin tekemiseen. Yhteiset illat Jussin ja kitaran kanssa suorastaan pakottavat tekemään uusia biisejä. Ja onhan se hienoa, että meillä on nyt tuttujen hittien lisäksi myös uusia biisejä esitettävänä, Rami Alanko toteaa.

TICKETMASTERILLA MYYNNISSÄ OLEVAT PAIKKAKUNNAT

Ke 1.4.           Oulu, Madetojan sali

Pe 3.4.           Kouvola, Kuusankoskitalo

Su 19.4.         Hämeenlinna, Verkatehdas

La 25.4.         Lohja, Laurentius-sali

Su 26.4.         Pori, Promenadikeskus

Konsertit alkavat kello 19.00.

Konsertin kesto on noin 2,5 tuntia. Konserteissa on väliaika.

Liput:

Liput alkaen 33,50 euroa Ticketmasterista

Neon2