Tiedotteet

Tiedote

MUSE SAAPUU SUOMEEN KEIKALLE KESÄKUUSSA

Maailman suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Muse saapuu jälleen Suomeen kolmen vuoden tauon jälkeen. Marraskuun alussa uuden albumin julkaiseva Muse esiintyy tulevalla Simulation Theory –maailmankiertueellaan Helsingin Suvilahdessa 18.6.2019. Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 16. marraskuuta.

Katso tarjolla olevat liput

Suomessa edellisen kerran kesällä 2016 esiintynyt Muse julkaisee uuden Simulation Theory -albuminsa perjantaina 9.11. ja lähtee sen tiimoilta maailmankiertueelle. Teksasista helmikuun 22. päivä käynnistyvä Simulation Theory –maailmankiertue tuo yhtyeen Suomeen ensi vuoden kesäkuussa. Näyttävistä ja rajoja rikkovista lavatuotannoistaan tunnettu brittiyhtye esiintyy Helsingin Suvilahdessa kesäkuun 18. päivä. Edellisen kerran yhtyeen näyttävästä konsertista on Suomessa päästy nauttimaan kesällä 2016 loppuunmyydyllä areenalla. Suvilahden konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 16.11. klo 10:00.

Vuonna 1994 perustettu Muse on julkaissut seitsemän studioalbumia, jotka ovat myyneet yli 20 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Yhtyeen seuraava, järjestyksessään kahdeksas studioalbumi Simulation Theory julkaistaan marraskuun 9. päivä. Matt Bellamyn, Dominic Howardin ja Chris Wolstenholmen muodostaman Musen edellinen studioalbumi Drones julkaistiin vuonna 2015 ja se meni myyntilistan kärkeen peräti kahdessakymmenessäyhdessä maassa. Levy palkittiin myös Grammy Awardseissa parhaana rock-albumina. Kaiken kaikkiaan Muse on voittanut lukuisia musiikkialan palkintoja. Näihin lukeutuvat mm. kaksi Grammya, viisi MTV Europe –palkintoa, kaksi Brit Awardia, kymmenen NME Awardia ja seitsemän Q Awardia.

Musen livekonserteista on sanottu mm. seuraavaa:

“The Greatest Show on Earth” – Q Magazine

“The biggest sonic and visual blockbuster extravaganza possible” – Vancouver Sun

“A jaw dropping extravaganza.. An evening that sets new standards for the possibilities of arena rock.” – The Independent (UK)

“Thrilling, theatrical and technically flawless, this was stadium rock of the highest quality from Muse, masters of musical destruction.” – The Standard (UK)

 

Fanit, jotka ovat tilanneet etukäteen Simulation Theory -albumin artistin nettisivujen http://www.muse.mu kautta marraskuun 9. päivään mennessä, pääsevät ostamaan lippuja ensimmäisenä marraskuun 13. päivä klo 10. Julkinen lipunmyynti alkaa marraskuun 16. päivä kello 10.

 

KONSERTTI:

MUSE (UK) – Simulation Theory
Ti 18.6.2019 Suvilahti, Helsinki
Portit auki klo 17

LIPUT:

Myyntiin pe 16.11.2018 klo 10 – Osta liput
Perusliput: palvelumaksuineen alkaen 84 euroa
Lisäksi saatavilla myös VIP-paketteja!

Muse - Plug In Baby - Live At Rome Olympic Stadium

Muse Simulation Theory–maailmankiertueen jo julkistetut päivät ja paikat:

February 22    Houston, TX, Toyota Center

February 24    Dallas, TX American Airlines Center

February 26    Phoenix, AZ Talking Stick Resort Arena

February 28    Salt Lake City, UT Vivint Smart Home Arena

 

March 2           Las Vegas, NV Mandalay Bay Events Center

March 5           San Diego, CA Valley View Casino Center

March 7           Sacramento, CA Golden 1 Center

March 9           Oakland, CA Oracle Arena

March 24         Sunrise, FL BB&T Center

March 26         Atlanta, GA State Farm Arena

March 28         Toronto, ON Scotiabank Arena

March 30         Montreal, QC Bell Centre

March 31         Quebec City, QC Videotron Centre

 

April 2              Washington D.C. Capital One Arena

April 4              Detroit, MI Little Caesars Arena

April 7              Philadelphia, PA Wells Fargo Center

April 10            Boston, MA TD Garden

 

May 26            Prague, CZE Letiste Letnany

May 28            Budapest, HUN Papp Laszlo Budapest Sportarena

May 29            Graz, AUT Stadthalle Graz

 

June 1             London, UK London Stadium

June 8             Manchester, UK Etihad Stadium

June 12           Riga, LAT Arena Riga

June 15           Moscow, RUS Luzhniki Stadium

Muse