Musiikki / Review

Kulttuuritalo kutsuu mukaan juhlimaan

60 vuotta täyttävä legendaarinen Helsingin Kulttuuritalo kutsuu mukaan juhlimaan.

"Tunneside paikkaan on maagisen vahva. Onnea Kultsa ja kiitos kun olet olemassa!"

- Mikko von Hertzen, Von Hertzen Brothers

Kulttuuritalo kutsuu mukaan juhlimaan

Helsinkiläinen Kulttuuritalo on jo 60 vuoden ajan tanssittanut ja viihdyttänyt kansaa Sturenkadulla. Pyöreitä vuosia juhlitaan tekemällä sitä, minkä Kultsa osaa parhaiten – tarjoamalla monipuolisen kattauksen tapahtumia Alvar Aallon suunnittelemassa talossa. Ensimmäisten joukossa maailmantähtiä Suomeen tuonut Kulttuuritalo kattaa juhlavuonnakin tapahtumat pelimusiikista standupiin ja Shaolin Kung Fu -munkeista CMX:ään.

60 vuotta sitten talkootyönä valmistunut Kulttuuritalo syntyi toimitilojen puutteesta – 50-luvun Helsingissä ei ollut tiloja tarjolla kulttuuriharrastuksille ja kokoontumisiin. Sittemmin Kulttuuritalo on tullut tunnetuksi yhtenä koko Suomen legendaarisimmista keikkapaikoista. Nykyisin se on elävä tapahtumatalo, jossa pääsee kokemaan aidon Kultsan tunnelman. Alvar Aallon suunnittelema Kulttuuritalo onkin suojeltu paitsi rakennuksena myös toimintansa puolesta juuri yleisötapahtumien järjestämistä varten.

Kulttuuritalo

Juhlavuoden ohjelmisto välittää aitoa Kultsan tunnelmaa

Kulttuuritalo vilkaisee aatteelliseen menneisyyteensä Pre-Vapun konsertissa 27.4. Kulttuuritalon lavan ottavat haltuun Agit Prop -yhtyeen jäsenet Sinikka Sokka, Monna Kamu ja Eero Ojanen vierailevine solisteineen.

Kulttuuritalo

Kultsa on myös paljon muuta kuin konsertteja. Kevään aikana Sturenkadulla nähdään mm. standuppia (John Cleese, Michael Winslow), balettikomediaa (Les Ballets Trockadero de Monte Carlo), ammattilaisvapaaottelua (CAGE) ja biljardin SM-finaali.

”Juhlavuoden ohjelmisto kuvastaa hienosti sitä, miten Kulttuuritalo palvelee niin kotimaisia kuin ulkomaisia toimijoita, jotka haluavat tuoda Helsinkiin kiinnostavaa ohjelmaa”, toiminnanjohtaja Nyman kertoo. ”Kuuskymppisen talon kunniaksi kannamme kuitenkin myös itse kortemme kekoon ja järjestämme juhlatapahtumia tämän vuoden aikana.”

23.3. ohjelmassa on Tarja Turusen ja 40-henkisen sinfoniaorkesterin erikoiskonsertti Kulttuuritalon 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Samana päivänä tulee 60 vuotta Kultsan vihkiäiskonsertista. Helsinki-päivänä 12.6. talo tarjoaa ilmaiset juhlatanssit, jotka tahdittaa vuoden 2013 tangokuningatar Heidi Pakarinen.

Kulttuuritalo

Kulttuuritalo toi ensimmäisten joukossa maailmantähdet Suomeen

Kultsan artistien 60–70-lukujen bookkaajat ovat olleet musiikin trendien edelläkävijöitä. Monet Aalto-salissa esiintyneet artistit ovat pian konserttinsa jälkeen nousseet maailman levymyyntilistojen kärkeen.

The Jimi Hendrix Experiencen keikkapalkkio vuoden 1967 konsertista oli vain 1 000 dollaria, kun muutamaa kuukautta myöhemmin artisti haluttiin kaikkialle. Queen taas oli vielä uransa nousun alkuvaiheissa, kun se vuonna 1974 esiintyi Kultsalla. Vuotta myöhemmin Queen nousi viikoiksi maailman listaykköseksi Bohemian Rhapsody -singlellä.

Kulttuuritalo

Kulttuuritalolla ovat esiintyneet myös muun muassa Led Zeppelin (1970), Frank Zappa (1974, 1977), AC/DC (1977), Metallica (1984), Iron Maiden (1995) sekä Lady Gaga (2009).

Useat suomalaiset muusikkolegendat, kuten Remu ja Michael Monroe, mutta myös nuoremman polven muusikot suhtautuvat edelleen Kulttuuritaloon intohimoisesti. Von Hertzen Brothers -yhtyeen Mikko von Hertzenille Kulttuuritalon livekeikat ovat olleet vaikuttavia kokemuksia:

”Johnny Winter, Eric Clapton, Anthony and the Johnsons, Sigur Ros jne. Olen nähnyt 30 vuoden aikana monta uskomatonta esitystä Kultsalla ja päässyt itsekin lauteille muutaman kerran. Tunneside paikkaan on maagisen vahva. Onnea Kultsa ja kiitos kun olet olemassa!”

 

Myös kokoukset ja konferenssit löytävät kotinsa Kultsalta, ravintola palvelee kaupunkilaisia myös keskellä päivää

Kulttuuritalon puitteet taipuvat suurten konserttien lisäksi yritysten ja järjestöjen tarpeisiin. Talo piilottaa sisäänsä 13 erilaista vuokrattavaa tilaa, jotka käyvät niin juhlille kuin kokouksille. Tarjoiluista vastaa Sunborn Catering ja Kulttuuritalo Kitchen, joka tarjoilee myös monipuolista lounasta. Kultsan tunnelmaa voikin tulla aistimaan myös keskellä päivää ja samalla ostaa liput konserttiin Ticketmasterin lipunmyyntipisteestä: www.ticketmaster.fi/kultsa

Share post