Musiikki

Tiedote

Koria Roll herää henkiin Kouvolassa

Perinteinen Koria Roll palaa elokuussa 12 vuoden tauolta. Lavalla nähdään muun muassa Elastinen, Maustetytöt, Uniklubi ja Teflon Brothers. Liput ovat jo myynnissä!

Katso saatavilla olevat liput

Pitkä 12 vuoden odotus on ohi Kymenlaaksossa: Koria Roll herää taas henkiin! Festivaali järjestetään perinteitä kunnioittaen Korian Kallioniemessä 14.-15. elokuuta.

Koria Roll tuo Kouvolaan nipun kotimaan eturivin pop- ja rockartisteja. Festivaalin lavalle nousevat muun muassa Elastinen, Anssi Kela, Uniklubi, Teflon Brothers, Maustetytöt ja Gasellit. Lisää artistijulkistuksia on luvattu vielä helmikuun aikana.

Festivaali järjestettiin virtaavan Kymijoen äärellä ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla. Festivaalin toinen tuleminen nähtiin vuosina 1994–2008 ja nyt vuorossa on kolmas tuleminen.

–Rollilla on vahvat perinteet, jotka on kunnia herättää eloon ja tuoda 2020-luvulle. Olemme saaneet edellisiltä järjestäjiltä luvan brändin käyttöön ja paljon hyvää taustatietoa sekä tukea. Kaikki olivat vain innoissaan siitä, että toisimme vanhan festarin tähän päivään, sanoo Koria Rollin tapahtumapäällikkö Matti Lindholm.

Kaksipäiväisen tapahtuman lipunmyynti käynnistyi maanantaina Ticketmasterin kanavissa.

Yhden päivän festarilippu maksaa heinäkuun loppuun saakka 39 euroa ja elokuun alusta alkaen 49 euroa. Kaksipäiväiset liput maksavat heinäkuun loppuun asti 69 euroa ja siitä eteenpäin 79 euroa. Ruokailun ja muita etuja sisältävien VIP-lippujen hinta on elokuuhun saakka 109 euroa ja viimeiset kaksi viikkoa 119 euroa.

Tapahtuma on K18, sillä koko festivaalialue on anniskelualuetta. Kesäjuhlilla on tarjolla myös monipuolista ruoka- ja juomatarjontaa.

Koria Rollin uuden tulemisen järjestää salibandyseura Korian Klubi yhteistyössä Kouvolan KooKoon kanssa.

Koria Roll 2020 järjestetään Kouvolan Korialla, Kallionniemen tanssilavalla 14.-15. elokuuta 2020. Pääsyliput tapahtumaan myy Ticketmaster. Festivaalin järjestävät yhteistyössä salibandyseura Korian Klubi ja Liiga-joukkue Kouvolan KooKoo.

KORIA ROLL 2020 (K18)
Kallioniemi, Koria, Kouvola

Pe 14.8.2020
Elastinen, Uniklubi, Anssi Kela

La 15.8.2020
Teflon Brothers, Maustetytöt, Gasellit

Liput 31.7.2020 asti
Päivälippu alk. 39€
Kahden päivän lippu alk. 69€
VIP-lippu alk. 109€

Liput 1.8.2020 alkaen
Päivälippu alk. 49€
Kahden päivän lippu alk. 79€
VIP-lippu alk. 119€

Lisää artisteja julkaistaan helmikuun aikana. Liput Ticketmasterista.