Musiikki

Kenttäohjelman suuret linjat syntyvät pilkuntarkasta työskentelystä

Nyt, kun monen vuoden työ alkaa olla loppusuoralla ja huipennus Gymnaestradassa häämöttää, ilolla ja helpotuksestakin huokaisten raotan Connections-kenttäohjelmakokonaisuuden vastuukoreografina hieman taustoja.

Kuten kaikki koreografinen työ, kenttäohjelmakin vaatii lähtökohdakseen inspiraation lähteen. Connections-kokonaisuus kuvaa erilaisia yhteyksiä, suhteita sukupuolien ja sukupolvien välillä, tavoitettavuutta ja eristäytymistä, kasvoja ja kasvottomuutta. Kokonaisuus on syntynyt alun perin Sun Lahti –tapahtumaan kesällä 2013. Kokonaisuuden nimi oli tuolloin Kytkös ja se kuvasi kännykän luomaa vuorovaikutusmaailmaa tekstareineen, peleineen, kameroineen ja erilaisine ihmissuhdeliittymineen. Gymnaestradaan Kytkös-kokonaisuutta lyhennettiin ja näkökulmaa hieman vaihdettiin.

Miten kaikki sitten sai alkunsa? Kun hämmästyksekseni vuonna 2011 tulin valituksi Kytkös-kokonaisuuden pääkoreografiksi, halusin tuoda näkyväksi jotain omaleimaista perinteikkääseen kenttäohjelmakulttuuriin. Pyrin luomaan uutuusarvoa paitsi teknologisella taustaidealla myös kerronnallisilla kuvioilla. Kuvioiksi en kelpuuttanut mitä tahansa ja muistan surffailleeni tovin jos toisenkin netissä etsien erilaisilla hakusanoilla vahvoja symboleja, joista saisi rakennettua kokonaisuudelle punaisen langan ja kentälle ennennäkemättömiä kuvioita.

kuvio1kuvio2

 

 

 

 

 

 

 

 

ryhma

 

Tämä ei missään tapauksessa ollut yhden naisen show, vaan prosessi eteni vahvassa yhteistyössä. Koreografitiimini Minna Latvala, Liisa Heikkinen, Katri Virtanen ja Kaija Laari loi alustavista ideoistani ja kuvistani innostavat ohjelmat ja piirsi kenttäkarttaan jokaiselle osallistujalle omat paikat satojen henkilöiden massiivisiin kuvioihin. Säveltäjätuottaja Ismo Koskelan kanssa istuin (tai oikeastaan epämääräisesti liikehdin) studio-olosuhteissa ajatuksiani. Onnekseni hän nappasi niistä olennaisen ja loi mukaansatempaavan ja inspiroivan musiikin. Asut puolestaan luonnosteltiin yhdessä erillisen pukusuunnittelijan kanssa väri- ja kangasnäytepaloja hypistellen. Seurojen vastuutoimijat toteuttivat käytännönorganisoinnin ruohonjuuritasolla ja meille koreografeille se näyttäytyi etenkin ohjelmien opetuskursseilla, joissa koulutimme seurojen ohjaajia ja yhteisharjoituksissa kaikkien esiintyjien kanssa.

426 Sun Lahti 2013

Voimisteluliiton luottamus- ja toimihenkilöt taas varmistivat taustalla, että kaikki etenee linjassa ja mahdollistivat puitteet, jossa koko luomistyö ylipäätään voitiin toteuttaa.

Jotta massa, joka koostuu eri puolilla Suomea asuvista esiintyjistä, pystyy lopulta sujuvasti liikkumaan kuviosta toiseen ja täyttämään jalkapallokentän viheriön elämyksellä, tarvitaan useita tunteja tarkoin harkittua ja ajoitettua taustatyötä.  Luomistyötä. Kärsivällisyyttä. Ohjeistamista. Huoltojoukkoja. Tsemppausta. Halua olla yhtenä yhteyksien ketjua.

Kiitollisena upeasta mahdollisuudesta ja malttamattomana heinäkuuta odottaen

Sanna Virtanen-Laikari
Connections-vastuukoreografi

Eri maiden kenttäohjelmista, mukaan lukien Suomen Connections ja Summer Life -kenttänäytöskokonaisuuksista, pääset nauttimaan 14.7.- 17.7. Sonera Stadiumilla. Tällöin Sonera Stadiumin nurmella voimistelee satoja, jopa tuhansia voimistelijoita yhtä aikaa. Muista myös keskiviikkoillan 15.7. kenttänäytöskavalkaadi Midnight Sun Special Olympiastadionilla.