Urheilu

Keith Armstrong laittaa lapun Movember-luukulle!

Kun yksi aikakausi päättyy, toinen alkaa

Jalkapallokommentaattori ja valmentaja Keith Armstrong laittaa lapun Movember-luukulle. ”Keke” toivoo ensi vuonna: a) keräävänsä enemmän rahaa Movemberin aikana ja b) nostavansa Ilveksen Veikkausliigaan.
Not bad mister!

On jälleen aika hyvästellä Movember. Toisin sanoen se aika vuodesta jolloin ylähuuli pysyy lämpimänä mutta vaimo ei pussaa neljään viikkoon. Ja vaikkeivät minun viikseni aiempien vuosien tapaan ole olleet kovinkaan näkyvät, toivottavasti tänä vuonna hyvä asia on jälleen saanut paljon ihmisiä liikkeelle. Ainakin minulle on henkilökohtaisesti tullut paljon palautetta ja julkinen asemani on auttanut tietoisuuden levittämisessä.

Tänä vuonna rekisteröidyin ensimmäistä kertaa ja nyt kun on kerran harjoitellut, voisin kuvitella ensi vuodesta tulevan isompi – ainakin mitä omaan kontribuutiooni tulee.

Sitä odotellessa hommia riittää toisella taholla. Nimittäin harjoituskausi Ilveksessä on alkanut ja kauden alkuun on ENÄÄ 5 kuukautta.

Harjoitusaikojen yhteensovittaminen muiden joukkueiden, työvuorojen ja opiskelujen oheen on jälleen tarjonnut omat haasteensa, mutta joulukuussa avautuvan Pirkkahallin pitäisi helpottaa suunnittelua.

Joukkueen ydin on pysynyt samana, joten toivotaan, että ne 3-4 pistettä mitkä jäivät viime kaudella saamatta, napataan ensi kaudella ja sitä kautta jopa nousu Veikkausliigaan olisi mahdollinen.