Musiikki

Tiedote

Ghost Hartwall Arenalle marraskuussa

Metallimaailman kirkkaimpaan kärkeen kuuluva Ghost saapuu 28. marraskuuta Helsingin Hartwall Arenalle osana “Ultimate Tour Named Death” -kiertuettaan.

Katso tarjolla olevat liput

Illan avaavat amerikkalaisbändi All Them Witches sekä ruotsalainen Tribulation. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 9. elokuuta Ticketmasterissa.

Ruotsalainen hard rock -yhtye Ghost on kiertänyt viime vuodet loppuunmyytyjä konserttihalleja Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa. Useita kertoja Suomessa esiintynyt yhtye on kasvattanut suosiotaan jokaisen vierailun myötä: klubi- ja konserttisalikeikkojen lisäksi Ghost on nähty muun muassa vuosina 2012 ja 2014 Sonisphere Festivalilla, vuonna 2016 Tuska-festivaalin pääesiintyjänä ja nyt heinäkuussa Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa Metallican WorldWired-stadionkiertueen lämmittelijänä.

”Ghostin visuaalinen ilme on hioutunut vuosien varrella yhä komeammaksi, ja Kantolassa tämä puoli oli viimeisen päälle kunnossa. Orkesterin 12-biisinen setti oli täysin omaa nyrjähtänyttä itseään kirkkomaisia teemojaan ja Dance Macabren sekä From the Pinnacle to the Pitin kaltaisia hittejä myöten. Onneksi Metallica taustajoukkoineen oli ymmärtänyt, että tätä bändiä ei kannata lähteä himmailemaan.”

 – Inferno

Vuodesta 2008 asti esiintyneen Ghostin vetovoima muodostuu paitsi okkultismiin viittaavista lyriikoista ja aavemaisista melodioista, mutta myös tunnusmerkiksi muodostuneesta teatraalisesta lavaesiintymisestä.

KEIKKA:

Ghost (SE) – Ultimate Tour Named Death
+ Special Guest: All Then Witches (US)
+ Support: Tribulation (SE)
To 28.11.2019, Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18

LIPUT:

Myyntiin pe 9.8.2019 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 49 / 59 / 69 / 79 / 89 € Ticketmasterista

Ghost