Musiikki

Etnosoi! valtaa Helsingin 30.10.-12.11.2015

Loppuuko etnomusiikin ystävän elämä kun kesän festarit on juhlittu, työt alkaneet ja illat pimenneet. Ei sinne päinkään. Monelle marraskuu merkitsee etnomusiikin luvattua kuukautta. Alansa suomalainen pioneerifestivaali Etnosoi! on tutustuttanut suomalaisia maailman eri musiikkikulttuureihin jo vuodesta 1988. Etnosoi! merkitsee monelle tilaisuutta kuulla musiikkia, jollaista ei koskaan aiemmin ole Suomessa kuultu. Etnosoi!n kautta Suomeen ovat myös rantautuneet monet nykyajassa suositut musiikkityylit, kuten vakkapa fado. Lukuisat nykyisin tunnetut afrikkalaiset biitit tuotiin Suomeen alkujaan myös pitkälti Etnosoi!n ponnistelujen ansiosta. Kaikki eivät Etnosoi!sta ole kuitenkaan kuulleetkaan. Siis, kerrataanpa vielä, festarin taiteellinen johtaja, Jaana-Maria Jukkara:

Mikä ihmeen Etnosoi! ?

Etnosoi!n positio Suomen festivaalikentässä sijaitsee siellä missä kerta toisen jälkeen otetaan riski ennalta tuntemattomien, usein hyvinkin kapeassa marginaalissa sijaitsevien musiikillisten ilmausten esiin tuomisessa. Yleisön Etnosoi! haastaa vuosi toisen jälkeen luottamaan meihin ja olemaan ennakkoluuloton.
Tämän vuoden festari lähenee nopeasti. Jos vielä arpoo lipunoston ja ostamatta jättämisen välillä, niin:

Muutama festaritärppi, jota ei kannata jättää väliin?

Kun Ritarihuoneella 2.11. esiintyvä japanilaisen hocchiku-huilun mestari Atsuya Okuda esiintyi samassa salissa vuonna 2008 tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt; salintäyden yleisön vangitsi lohdullinen, mystinen ja äärimmäisen herkkä soitto – ja tämä tila jäi yleisössä olevien sieluihin ja sydämiin pitkiksi ajoiksi.

https://www.youtube.com/watch?v=-04JR2RPsP0

Kongon Demokraattisesta Tasavallasta tulevan Ray Leman ensimmäinen Suomen keikka on myös todellinen must. NZIMBU-ohjelmassa hänen kanssaan lavalla musisoivat Fredy Massamba, Ballou Canta ja Rodrigo Viana – eikä yleisölle jää muuta mahdollisuutta kuin antautua kun tämä taiturimainen joukko johdattelee meitä Kongon kiehtovista perinnerytmeistä balladien kautta hip hopiin, R&Bn kautta kongolaiseen rumbaan ja vielä yllättäen Brasilian nyanssien kautta viekottelevasti takaisin Kongo-joen juurille. Nautittavaksi!

https://www.youtube.com/watch?v=O92Mf-WlAJo


Mitä yleisö voi odottaa tämän vuoden festareilta?

Kokeile ja ylläty! Monet konserteista ovat uusien kohtaamisten ja ohjelmistojen ensiesityksiä – kuten Camerata Flamenco Project & Anette, feat. Mónika Lakatos Vuotalossa 7.11.
Basson aalloilta tutun Dj Emilin vetämässä Boom Shakalaka -ohjelmassa maailman musiikit soivat joka toinen viikko.

Emil, löytyisikö Etnosoi!-ohjelmistosta keikkavinkki ”maailman musiikin” ensikertalaiselle?

No tietenkin pitää suositella avajaisklubia 30.10., jossa itsekin esiinnyn. Siellä on monipuolinen musiikkitarjonta. Jokaiselle jotakin. Rauhallisempaa, kokeellisempaa, menevämpää, lähialueiden musiikkia ja kauempaa kantautuvaa soundia, sekä livenä että äänniteiltä ammatti-DJden valitsemina. Se voisi toimia hyvänä esittelynä uusille kiinnostuneille Etnosoi! kävijöille. Jos avajaisista innostuu tai jos klubiympäristö ei kiinnosta, suosittelen Khaïra Arbyn konserttia Savoyssa 4.11. Tätä elävää legendaa kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa nyt, ja arvelen että Arbyn musiikki tulee huuhtoutumaan kokonaisvaltaisesti yleisön ylitse.

https://www.youtube.com/watch?v=1UDecjaj4ek

 

Teksti: Maria Silvennoinen, Tiedottaja, Etnosoi!

  • Haastateltavat: Etnosoi!n taiteellinen johtaja Jaana-Maria Jukkara ja Basso-radion Boom Shakalaka -ohjelman toimittaja Kim Emil Ramstedt.

 

Lippuja Etnosoi! tapahtumaan TÄÄLTÄ.

ES-Lippu_Spotlight_2_200Kb 890x490