Musiikki / Tiedote

Eros Ramazzotti Suomeen lokakuussa 2019

Rakastettu italialainen supertähti Eros Ramazzotti palaa Suomeen Vita Ce N’è -maailmankiertueensa myötä. Kansainvälisesti miljoonia albumeita myynyt ja loppuunmyydyille saleille ympäri maapalloa esiintynyt artisti konsertoi Helsingin Hartwall Arenalla tiistaina 15. lokakuuta 2019.

Eros Ramazzottin kiertueen nimeä kantava odotettu uusi albumi ilmestyy vielä tämän vuoden puolella 23. marraskuuta. Vita Ce N’è -albumin ennakkotilaus alkaa Spotifyssa tänään klo 01 Suomen aikaa. Kaikissa formaateissa julkaistava albumi on ennakkotilattavissa myös Amazonin kautta. Konsertin liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa torstaina 13. syyskuuta klo 11 alkaen.

Sekä italiaksi että espanjaksi levyttävä Eros Ramazzotti on juurruttanut asemansa musiikkitaivaan kiintotähtenä iättömän tyylikkäillä jättihiteillään kuten “Più Bella Cosa” ja “Cose Della Vida”, jonka musiikkivideon on ohjannut Suomessakin parhaillaan Jasper Pääkkösen tähdittämän BlacKkKlansman-elokuvan myötä ajankohtainen Spike Lee. Maineensa vangitsevana live-esiintyjänä ansainnut karismaattinen laulaja tunnetaan myös yhteistyöstään lukuisten muiden artistien, kuten Tina Turnerin, Cherin ja Luciano Pavarottin kanssa.

Kymmenissä kaupungeissa ympäri maailmaa nähtävä Vita Ce N’è -kiertue käynnistyy Münchenista helmikuussa 2019 kattaen Euroopan lisäksi myös Pohjois- ja Etelä-Amerikan ennen Suomeen saapumistaan. Useasti maassamme vieraillut Eros Ramazzotti hurmasi suomalaisyleisön edellisen kerran Hartwall Arenalla vuonna 2013.

 

LIPUT:

Myyntiin to 13.9.2018 klo 11.00
käsittelykuluineen 59 / 69 / 79 / 89 EUR

www.ramazzotti.com
www.facebook.com/ramazzotti.eros.official
www.instagram.com/ramazzotti_eros
https://twitter.com/RamazzottiEros
www.hartwallarena.fi
www.fullsteam.fi

Share post