Musiikki

Tiedote

Elton John Suomeen osana maailmankiertuettaan!

Popin supertähti on tänään julkaissut lisäpäiviä käynnissä olevalle The Farewell Yellow Brick Road –maailmankiertueelleen.

Katso tarjolla olevat liput

Suomessa Elton John esiintyy kahtena perättäisenä päivänä Hartwall Arenalla 22. ja 23. syyskuuta 2020. Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 11.11.2019.

Elton Johnin The Farewell Yellow Brick Road –maailmankiertue alkoi Yhdysvalloista viime vuoden syyskuussa.  Sekä yleisöltä että kriitikoilta kehuja kirvoittanut kiertue sisältää kaikkiaan yli 350 keikkaa ympäri Pohjois-Amerikaa, Eurooppaa, Aasiaa, Etelä-Amerikkaa sekä Australiaa. Vuonna 2021 päättyvän kiertueen on kerrottu olevan Elton Johnin viimeinen. Suomen lisäksi tänään on julkistettu uusia keikkoja myös muualle Eurooppaan, mm. Saksaan, Belgiaan, Espanjaan, Englantiin ja Ruotsiin.

Elton Johnin The Farewell Yellow Brick Road –maailmankiertueen konserteissa yleisölle tarjotaan visuaalinen musiikkielämys, joka tarjoaa kuulijoille maistiaisia popin kestosuosikin hiteistä tämän koko 50-vuotisen uran ajalta.

ELTON JOHN THE FAREWELL YELLOW BRICK ROAD
22.9.2020 Hartwall Arena, Helsinki
23.9.2020 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30

LIPUT:
Myyntiin 11.11.2019 klo 10
Lippujen hinta alkaen 79 euroa palvelumaksuineen Ticketmasterista.

Alla arvioita The Farewell Yellow Brick Road –kiertueen keikoista:

“Rocket Man reaches the stars on his last ever trip” – The Guardian ***** (Five Stars)

“Perhaps the greatest showman of our times” – Daily Telegraph ***** (Five Stars)

“The show of his life”  – The Times ***** (Five Stars)

“An indefatigable showman”  – Daily Mail ***** (Five Stars)

“Couldn’t be going out on a higher high” – Attitude ***** (Five Stars)

“When Elton John plays a greatest hits set, they really are hits, they really are great, and they stay played” – Metro ***** (Five Stars)

“If you had to play an alien being just one example of an exuberant, joyous, generous pop music, you could make a great case for it being this” – The Face

 

Elton John

Spektaakkelimaisista konserteistaan ja persoonallisesta tyylistään tunnettu Elton John on pitkän uransa aikana saavuttanut lähes kaiken mitä artisti voi. Uraan mahtuu yli 50 listaykköstä ja jättihittejä kuten ”Your Song”, ”Rocket Man”, ”Don’t Go Breaking My Heart”, ”Someone Saved My Life Tonight”, ”Don’t Let The Sun Go Down On Me”, ”I’m Still Standing”, ”Sacrifice” ja Oscar-palkittu ”Can You Feel The Love Tonight”. Uransa aikana yli 300 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt Elton John on palkittu lukuisilla platina-ja multiplatinalevyillä. Miehellä on myös hallussaan kaikkien aikojen myydyin single,  ”Candle In The Wind 1997”, joka on myynyt yli 33 miljoonaa kappaletta. Elton Johnin musiikilliset ansiot ovat niin merkittäviä että hänet on nimetty Rock and Roll Hall of Fameen ja aatelisarvon hän sai vuonna 1998.  Viime vuonna Eltonista tuli tuli Billboard Hot 100 –listan kaikkien aikojen menestyneinen miessooloartisti. Tänä vuonna julkaisiin Elton John –aiheinen elokuva Rocket Man. Suomessa Elton John esiintyi edellisen kerran vuonna 2014.

Elton John on toiminut aktiivisesti myös maailmanlaajuisessa taistelussa hiv:tä ja aidsia vastaan. Hänen vuonna 1992 perustamansa Elton John AIDS Foundation on tähän päivään mennessä kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmäksi tuottoa tavoittelemattomaksi HIV/ AIDS-organisaatioksi, joka on kerännyt jo yli 450 miljoonaa dollaria aidsin ja hiv:n vastaiseen työhön. Vuoden  2018 World Economic Forumissa Elton palkittiin Crystal Awardilla hänen työstään ihmisoikeuskysymysten puolestapuhujana.  Kesäkuussa 2019 presidentti Emmanuel Macron palkitsi Elton Johnin arvostetulla the Légion d’honneur  -palkinnolla hänen elinikäisestä taiteellisesta työstään ja taistelusta hiv:tä ja aidsia vastaan.

Elton John

www.facebook.com/EltonJohn

www.twitter.com/eltonofficial

www.instagram.com/eltonjohn

www.youtube.com/eltonjohn