Musiikki

Tiedote

Bon Jovi konsertoi Tallinnan Laululavalla kesäkuussa

Bon Jovin Euroopan kiertue tuo bändin ensimmäistä kertaa Viroon.

Katso tarjolla olevat liput

Maailman suurimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Bon Jovi tuo menestyksekkään ’This House Is Not For Sale’ -maailmankiertueensa ensi vuonna Eurooppaan. Toukokuun lopussa käynnistyvä kiertue tuo Bon Jovin ensimmäistä kertaa jättitapahtumistaan tutulla Tallinnan Laululavalla sunnuntaina 2. kesäkuuta. Tallinnan konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 2. marraskuuta Suomen osalta Ticketmasterissa.

Yli kolme vuosikymmentä kestäneellä uralla, joka alkoi vuonna 1983, Bon Jovi on ansainnut paikkansa maailman rock-kuninkaallisten joukossa. Bändillä on yli 130 miljoonaa myytyä albumia maailmanlaajuisesti, laaja katalogi hittejä, ja yli 2800 live-esiintymistä 50 maassa yli 35 miljoonalle fanille. Vuoden 2013 ”Because We Can” -maailmankiertue oli kuuden vuoden sisällä bändin kolmas kiertue, josta tuli menestynein kiertue maailmassa. Tämä saavutus oli aiemmin vain Rolling Stonesin hallussa. Huhtikuussa 2018 yhtye sai yleisöäänestyksessä faneilta yii miljoona ääntä ja ehdokkuuden Rock and Roll Hall Of Fameen.

Yhtyeen vuonna 2016 julkaistu ”This House Is Not For Sale” -albumi kipusi listojen kärkisijoille ympäri maailmaa ja on bändin kolme vuosikymmentä kestäneen uran huipentuma. Tämä uhmakkaan kannanoton sisältävä albumi julkistettiin intiimillä keikkasarjalla albumin julkaisuvuonna ja siitä tuli uuden aikakauden alku Jon Bon Joville ja hänen bändilleen. Bändin kokoonpanoon kuuluu Jon Bon Jovin lisäksi alkuperäisjäsenet David Bryan ja Tico Torres, pitkäaikainen basisti Hugh McDonald, tuottajakumppani ja lauluntekijä John Shanks, multi-instrumentalisti Everett Bradley ja pääkitaristi Phil X, joka tuli mukaan bändiin vuoden 2013 kiertueelle.

Bon Jovin Baltian ainoa ulkoilmakonsertti nähdään useille suomalaisillekin tutulla historiallisella Tallinnan Laululavalla kiertueen alkumetreillä. Menestyksekkään ”This House Is Not For Sale” -kiertueen keskipisteessä ovat kappaleet, jotka ovat johtaneet yli 130 miljoonaan myytyyn levyyn ja maailman rakastetuimman rockyhtyeen maineeseen.  Bändi on valmistautunut keikkoihin 95:llä kappaleella, joita he voivat vaihdella kiertueen jokaisena iltana, unohtamatta yhtyeen kuolemattomia klassikoita kuten ”You Give Love A Bad Name”, ”It’s My Life”, ”Wanted Dead Or Alive”, ”Bad Medicine”, ”Who Says You Can’t Go Home”, ”Keep the Faith”, ”Always” ”Have A Nice Day” ja tietenkin, ”Livin’ On A Prayer.”

Bon Jovi - Livin' On A Prayer (Official Music Video)

We’ve become a new, rejuvenated Bon Jovi. A refreshed line up that kills every night.  We sound better than ever and we’re enjoying every minute.  We are out there as a band, feeding off each other and the fans, having the time of our lives all over again”, kuvailee yhtyeen keulamies Jon.

 

Bon Jovin Tallinnan konsertin järjestävät yhteistyössä Live Nation Finland ja Live Nation Baltics.

 

KONSERTTI:

Bon Jovi (USA) – This House Is Not For Sale

Su 2.6.2019 Tallinnan Laululava, Viro

Portit auki klo 16

 

LIPUT:

Myyntiin pe 2.11.2018 klo 10 Ticketmasterissa

Perusliput: palvelumaksuineen alkaen 74 euroa

Golden Circle -liput: palvelumaksuineen alkaen 104 euroa

Lisäksi saatavilla myös lippupaketteja!

Matkapaketit keikalle myy Tallink: www.tallink.fi

 

LISÄTIEDOT:

Konsertin järjestäjät: Live Nation Finland & Live Nation Baltics

www.BonJovi.com

www.livenation.fi

https://www.facebook.com/BonJovi

https://twitter.com/bonjovi

https://www.instagram.com/bonjovi/

https://www.youtube.com/user/bonjovi

#thinfstour

 

THIS HOUSE IS NOT FOR SALE 2019 EUROPEAN TOUR DATES

 

May 2019

31 – Russia – Moscow, Luzhniki Stadium

June 2019

2 – Estonia – Tallinn, Song Festival Grounds

5 – Sweden – Stockholm, Tele2 Arena

8 – Norway – Stavanger, Viking Stadium

11 – Denmark – Sønderborg, Slagmarken

13 – Holland – Nijmegen, Goffertpark

15 – Ireland – Dublin, RDS Stadium

19 – UK – Liverpool, Anfield

21 – UK – London, Wembley Stadium

23 – UK – Coventry, Ricoh Arena

July 2019

3 – Germany – Dusseldorf, Merkur Spiel-Arena

5 – Germany – Munich, Olympiastadion

7 – Spain – Madrid, Wanda Metropolitano Stadium

10 – Switzerland – Zurich, Stadion Letzigrund

12 – Poland – Warsaw, PGE Narodowy

14 – Belgium – Werchter, TW Classic

17 – Austria – Vienna, Ernst-Happel Stadion

19 – Austria – Klagenfurt, Wörthersee Stadion

21 – Romania – Bucharest – Piata Constitutiei