Musiikki
Tiedote
Vesterinen Yhtyeineen avaa uudistetun Veikkaus Arenan
Keikan yleinen lipunymyynti käynnistyy Ticketmasterilla pe 22.8.2025 klo 10. Katso tiedot ennakkomyynneistä alta.
Hurjaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen tekee historiaa esiintymällä ensimmäisenä artistina uudistetulla Helsingin Veikkaus Arenalla torstaina 9. lokakuuta 2025. Avajaiskonsertissa kuullaan ennen julkaisemattomia lauluja ainutlaatuisina, peräti 18-henkisen bändin erikoissovituksina sekä yhtyeen rakastetuimmat hitit parhaassa loistossaan.
Historiallisen illan liput tulevat myyntiin perjantaina 22. elokuuta klo 10 Ticketmasterilla. Ennakkomyynnit käynnistyvät tiistaina 19.elokuuta.
Uutta musiikkia luvassa
Isoista biiseistään ja koskettavista lyriikoistaan tunnetulla Vesterinen Yhtyeineen -orkesterilla on kunnia avata Veikkaus Arena uudelleen käyttöön. Konsertti tullaan toteuttamaan intiimillä teatteri-katsomorakenteella. Yhtye valmistelee parhaillaan yhdeksättä studioalbumiaan, jonka kappaleita tullaan kuulemaan livenä myös Veikkaus Arenalla. Maistiaisia tulevalta levyltä on tarjonnut jo keväällä julkaistu Pöllöille kyytiä -single, jonka myötä bändi palasi kesällä puolen vuoden keikkatauolta.
– On hienoa päästä avaamaan Veikkaus Arena! Tulemme soittamaan uuden levyn biisejä ison orkesterin puoliakustisina sovituksina. Jännittävää nähdä, miten yleisö kokee uudet biisit ilman ennakkokuuntelua levyltä. Ja vanhat hitit tulevat nekin, eihän sitä ihminen ilman niitä voi keikoille lähteä, Tero Vesterinen kertoo.
Loppuunmyyty kiertue – Veikkaus Arena tarjoaa harvinaisen tilaisuuden
Veikkaus Arenan konsertin lisäksi Vesterinen Yhtyeineen kiertää syksyllä konserttisaleja Suurkonserttikiertueensa tiimoilta. Lokakuun 4. päivä käynnistyvä kiertue on myyty loppuun jokaiselta paikkakunnalta, mikä tekee Veikkaus Arenan avajaisillasta erityisen merkittävän mahdollisuuden kokea Vesterinen Yhtyeineen 18-henkisen bändin kanssa.
Avajaisten kunniaksi Veikkaus Arenan juomakumppani Hartwall tarjoaa 2000 ensimmäiselle saapuvalle konserttivieraalle tervetulojuoman.
Radiohittejä, rakastettuja klassikoita ja kunnianosoituksia
Vesterinen Yhtyeineen on tätä nykyä kymmenhenkinen kokoonpano, jonka musiikillinen kirjo on kerrassaan laaja. Sumeilematon tutkimusmatkailu, milloin Ennio Morriconen kartoittamilla lännenmailla, milloin slaavilaisen synkkyyden kehdoissa ja toisaalla taas ruotsalaisen positiivisuuden boolimaljoilla, on tuottanut lukuisia radiohittejä ja sykähdyttäviä lauluja. Lyriikoissa ei säästellä tunteita. Iloja ja suruja käydään läpi paikoin hyvinkin mustan huumorin ryydittäminä. Yhtye on reilun kymmenen vuoden aikana löytänyt omaleimaisen ja hienon äänen, joka innostaa yhä uusia ihmisiä ammentamaan orkesterin musiikista.
Yhtye on julkaissut urallaan kahdeksan studioalbumia, yhden kokoelmalevyn ja yhden livelevyn. Viimeisin studioalbumi ”Hetken ikuinen” näki päivänvalon maaliskuussa 2023. Levy sisältää aiempaa vakavampia ja kantaaottavampia teemoja, ajattomia rakkauslauluja kuitenkaan unohtamatta. Albumin ensimmäinen single Kohti sydänpeltoja nousi isoksi radiohitiksi ja se palkittiin helmikuussa 2023 Iskelmä Gaalassa Vuoden iskelmänä. Yhtyeen muita hittejä ovat muun muassa Kukaan ei koskaan, Tummilla teillä, Kolme hyvää vinkkiä ja Onnellinen mies.
Vesterinen Yhtyeineen Veikkaus Arenalla lokakuussa
Vesterinen Yhtyeineen
9.10.2025 Helsinki, Veikkaus Arena
Ovet klo 18.30, konsertissa on väliaika.
Konsertti on pääosin K18, saatavilla on rajattu määrä ikärajattomia lippuja.
Lipunmyynti alkaa perjantaina 22. elokuuta klo 10 Ticketmasterilla. Liput palvelumaksuineen alkaen 52,90€. Lipputilaukseen lisätään tilauskohtainen tilausmaksu alk. 1,50 €.
Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ti 19.8. klo 9.00 – to 21.8. klo 9.00 välisenä aikana. Lippuja saatavilla rajoitetusti. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music.
Tapahtuman ennakkomyynti on avoinna Veikkauksen Etuasiakkaille 20.8. klo 9 – 22.8. klo 9 välisenä aikana. Paikkoja saatavilla rajoitetusti. Lue lisää veikkaus.fi/edut.
Lue lisää musiikkiuutisia.