Ticketmaster New Music
Artikkeli
LUNA KILLS – vahvaa ja terävää taidetta modernista metallimusiikista
Ticketmaster New Music
Nousevia artisteja esittelevän Ticketmaster New Music -konseptin kolmantena artistina esittelyyn nousee LUNA KILLS.
LUNA KILLSin musiikki on vahvaa ja terävää taidetta tästä ajasta, ja käsittelee vaikeitakin aiheita älykkäästi ja suorasanaisesti. Yhtye kertoo inspiroituvansa peli- ja elokuvamusiikista ja yhdistelee laajasti eri genrejä niin metallimusiikin sisällä kuin myös elektronisesta musiikista poppiin. Yhtye myös tuottaa kappaleensa pitkälti itse.
Haastattelussa LUNA KILLS
LUNA KILLS on Kuopiosta lähtöisin oleva, 2019 perustettu moderni alternative metal -yhtye. Yhtyeen muodostavat solisti Lotta Ruutiainen, kitaristi Samuli Paasineva, rumpali Jimi Kinnunen sekä basisti Lassi Peltonen.
Solisti Lotta Ruutiaisella on vahva jazz-tausta, mikä ilmenee hänen vokaaleissaan erityisesti upeassa jazzvibratossa, jota ei tämän genren musiikissa useinkaan näe. Ruutiainen vastaa myös yhtyeen visuaalisesta ilmeestä, joka on erittäin vahva osa yhtyeen brändiä.
Yhtye sainattiin vuoden 2024 lopussa yhdysvaltalaiselle SharpTone Records -levy-yhtiölle, jonka artisteihin kuuluvat mm. myös Suomessakin esiintyneet Polaris ja Caskets, sekä useasti haastattelussa esille tulleet, jäseniä vahvasti inspiroivat Loathe ja Don Broco.
LUNA KILLS päätyi Deep Cuts -kappaleellaan mukaan myös brittiläisen Space Ape Gamesin kehittämälle huippusuositulle Beatstar-mobiilipelille, jolla on lähes 5 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää. Suomalaisista artisteista ennen LUNA KILLSiä mukaan peliin on päätynyt ainoastaan Bomfunk MC’sin Freestyler-kappale.
Yhtye keikkailee aktiivisesti niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Yhtye tullaan näkemään Suomessa tänä kesänä vielä mm. Qstockissa sekä Hellsinki Metal Festivalilla.
Tutustu LUNA KILLSin keikkoihin ja näe energinen yhtye livenä!
LUNA KILLS on perustettu vuonna 2019. Miten bändi on syntynyt ja tunsitteko toisenne entuudestaan?
Lotta: Minä ja Samuli ollaan itseasiassa serkkuja ja tunnettu koko elämämme. Meillä oli jo aiemmin eri bändi, tavallaan LUNA KILLSin esiaste, jonka pohjalta perustettiin tämä bändi. Niihin aikoihin Lassi tuli mukaan – hän kerkesi olla myös edellisessä bändissä, ja Jimi tuli mukaan vähän myöhemmin. Ei olla sen paremmin tunnettu ennestään.
Asutte kahdessa eri kaupungissa, Kuopiossa ja Jyväskylässä. Onko yhtyeen toimintaan liittynyt haasteita eri kotikuntien vuoksi?
Lotta: Mun mielestä ei oikeastaan. Kuopio ja Jyväskylä on kuitenkin tosi lähellä toisiaan. Se on vähän kuin kulkisi työmatkan, pari tuntia suuntaansa. Me lähdetään yleensä etelämpään keikoille, niin Jyväskylä on siinä matkan varrella, jos pitää kamojakin roudata. Molemmissa kaupungeissa on treenikämpät ja vastaavaa. Tähdet ovat oikeissa kohdissa tässä vaiheessa, kaikki onnistunut vaivattomasti.
Jimi: Aika pieni kynnys on lähteä, jos halutaan reenata tai muuta. Siinä on kuitenkin vaan 1,5-2 h välissä, niin se on ihan fine.
Lassi: Niin ja pystyy sitten muutaman päivän asumaan toisessa kaupungissa. Musan tekeminen on paljon sitä, että pystyy lähettelee matskuja edestakaisin, niin se ei ole ollut ongelma.
Miten kuvailisitte yhtyettänne ja musiikkianne ihmiselle, joka ei ole vielä kuullut teistä?
Lotta: Genre on alternatiivinen metalli ja ehkä nu metallia on tää uusin levy. Aika monta kertaa on nyt kuullut sellaisen vertauskuva, että jos Gwen Stefani olisi perustanut nu metal -bändin, niin me oltais se, Lotta nauraa.
Lassi: Toi kai kuvastaa ihan hyvin sitä, ja kaikki nauravat.
Lotta: Electronicorea, metallia ja poppia – aika paljon kaikenlaista. Me inspiroidutaan aika paljon peli- ja leffamusasta, että on se paikoin aika maalailevaa. Täytyy käydä kuuntelemassa ja tulla keikoille, niin siellähän se selviää, Lotta vihjaa pilke silmäkulmassa.
Olette maininneet käyneenne ulkopuolisten kanssa useita keskusteluja, joissa bändistä haluttaisiin muovata jotain mitä se ei ole. Mitä neuvoja antaisitte muille, jotka joutuvat käymään läpi samoja asioita?
Lotta: Tärkeintähän on, että uskoo omaan tekemiseen ja se tuntuu itsestä oikealle. Alalla on paljon ihmisiä, jotka on vaan hetken artistin tai bändin matkassa, mutta musa taas on koko sen artistin elämä, ja tulee artistin kanssa käsikynkässä koko sen matkan. Jos sä teet jotain mikä ei oo sulle itselle hyvä, tai koet, että teet asioita vaan muiden miellyttämiseksi, niin onks se sit oikeasti sun juttu ja onks sulla hyvä tehdä sitä? Tietty se riippuu myös tavotteista. Mä näen, et meillekin musiikki on meille taidetta, niin on tosi tärkeetä, että siitä pitää kiinni, että autenttisuus tulee siitä läpi myös pitkässä juoksussa. Se on myös mielekkäämpää itselle tehdä sitä silloin, kun oikeesti tykkää siitä mitä tekee.
Samuli: Mielipiteitähän on yhtä paljon kuin kuulijoita, että ne kannattaa myös pitää mielipiteinä.
Lassi: Alalta löytyy paljon ihmisiä, jotka antavat hyviä tai ei-niin-hyviä neuvoja, ja pitää vähän oppia suodattamaan niitä. Niinku Samuli sano hyvin, että mielipiteitä on yhtä paljon kuin kuulijoita – joskus joku tykkää tai ei tykkää.
Lotta: Meillekin on joskus sanottu esim. että ” pitäis olla vähän enemmän bluesia mukana”, mutta ei me mikään bluesbändi olla. Pitää vaan osata suodattaa asioita ja uskoo itteensä ja siihen, mitä tekee.
Miten erottaa varteenotettavat neuvot muovauspyrkimyksistä?
Lotta: Musta sen erottaa siinä, et onko se ympäripyöreä kritiikkii vai enemmän sellainen kommentti, joka pyrkii parantamaan esim. live-esiintymistä tai keskittymään johonkin tiettyyn tuotantoasiaan. Tietty nekin voi olla sellasia, mitä ei oo pakko kuunnella. Hyvä kritiikki tulee eri tavalla, kuin vain mielipide – siinä aistii tietynlaisen eron. Ehkä se ei oo niin kärkäs tai se tulee hyvästä paikasta ja sä fiilaat että siinä on autenttinen halu jeesiä.
Lassi: Ja ei ehkä kannata yhden kommentin tai sanomisen perusteella muuttaa heti kaikkee, jos on se oma visio jostakin. Jos sitä alkaa tulla enemmän esiin ja eri ihmisiltä, niin ehkä kannattaa miettiä, että ehkä siinä on jotain perää
Olette kertoneet olevanne tavoitteellinen bändi, ja suhtautuvanne musiikkiin jossain määrin kilpaurheilijamaisesti. Avaisitteko tätä?
Lotta: Tää juttu on tullut mun suusta, Lotta nauraa. Ite koen, että se kiteytyy meidän livessä. Siinä on sellainen mentaliteetti, että aina pystyy tekeen paremmin ja aina pitää parantaa. Siinä on jatkuva analyysi päällä, et ”tää asia meni nyt tälleen, ja mitä tehdään ens kerralla”. Toki se on musiikissakin jonkin verran läsnä, mutta se on enemmän taide- ja fiilispainotteista. Tavallaan jatkuva halu kehittyä ja saavuttaa seuraava maali. Se on kyllä välillä aika syvään päätyyn menemistä tässä hommassa. Mutta luonne on mikä on, niin ei siitä oikein muuhun pääse
Samuli: Niinhän se on kilpaurheillussakin, et aina voi olla parempi ja siihen tähdätään. Sitten kun alkaa löysäilemään, niin joku muu menee niin sanotusti ohi, vaikka tässä ei varsinaisesti oo kilpailua muiden kanssa. Enemmän se on itsensä kanssa kilpailemista.
Lotta: Joka päivä parempi versio itestä. Tärkeä asia meille on se, että kun me mennään soittamaan, niin se on niille ihmisille paras mahdollinen kokemus. He tulee kuitenkin kattoon keikkaa ja nauttiin, niin me ollaan siellä niitä ihmisiä varten, ja siks haluaa myös aina olla parempi.
Samuli: Onhan siinä sekin, et jos mennään ens vuonna keikoille ja todetaan, että viime vuonna oltiin kyllä paljon parempia, niin ärsyttäähän se. Kyllä siinä pitää mennä eteenpäin.
Mitä tavoitteita teillä sitten on tällä hetkellä, tai miltä LUNA KILLSin lähitulevaisuus näyttää?
Lotta: Enemmän ja isompia keikkoja. Enemmän headlinerkeikkoja. Toki aletaan tekemään toista levyä aika pian. Tällä hetkellä keikkakalenteri on aika täys ja siinä välissä pitäisi alkaa duunaa musaa. Ehkä se on tällä tähtäimellä siinä
Ketkä ovat teitä inspiroivia artisteja tai musiikintekijöitä?
Samuli: Max Martin on yksi isoimpia inspiroivia musantekijöitä tällä hetkellä. Lähinnä sen takia, et sen biiseissä on paljon tosi hyviä koukkuja ja se saa yllättävän yksinkertaisilla elementeillä biisistä mielenkiintoisen ja hauskan kuuloisen
Lotta: Pitää nyt sanoa kollektiivinen Mick Gordon. Hän tekee tällä hetkellä pelimusaa ja on varmaan vaikuttanut puoleen tässä (metalli)skenessä, sillä musalla mitä hän tekee. Se on vaan niin hyvän kuulosta ja riffit iskee. Henkilökohtaisesti tällä hetkellä myös Loathe. Heillä on uniikki kyky yhdistellä tosi kaunista musiikkia tosi raskaaseen ja repivään metalliin, se on tosi inspiroivaa ja hyvällä tavalla jotenkin nostalgisen kuulosta.
Lassi: Mulla, ja varmaan muillakin, Don Broco. Se on sellainen yhtye, että silloin kun tutustu siihen bändiin, niin se toi luottamuksen omaan tekemiseen, että tekee omalla tyylillä musiikkia ja siistejä juttuja. Se kantaa edelleen kyllä inspiraation lähteenä. Ne on myös todella hyviä livenä.
Jimi: Mä oon simppeli core-ukko, niin varmaan Polaris ja thrown on semmoset mitkä on ainakin eniten kulutuksessa ja tulee fiilisteltyä niitä. Vähän sinne raskaampaan päätyyn.
Teidät on viime vuoden lopussa sainattu yhdysvaltalaiselle SharpTone Records levy-yhtiölle. Miltä tuntuu olla osa kansainvälistä levy-yhtiötä?
Lotta: Hyvällehän se tuntuu ja sitä kohti on tehty töitä. Me oltiin joskus studiossa ja meidän äänittäjä Tuomas Kokko kysy meiltä, että ollaanko koskaan kuunneltu sellaista bändiä kuin Don Broco. Hän sitten soitti meille Pretty-kappaleen ja meistä se oli ihan sairaan hyvä, ja koettiin, et me ollaan myös samanlaista musaa. Käytiin sitten checkaamassa, et millä levy-yhtiöllä ne on, ja mä oon nauranut tälle, että me ollaan tavallaan manifestoitu, että tolle lafkalle meidän on päästävä, ne ymmärtää keitä me ollaan. Vaikka he onkin jenkkiyhtiö, niin heillä on Euroopassa erittäin iso preesens, ja musta tuntuu, että siellä ymmärretään vähän enemmän tätä musaa mitä me tehdään kuin vaikka Suomessa
Lassi: Heti alussa toivat vahvasti esille, että luottavat meidän visioihin ja etenkin musiikilliseen visioon, niin se on tosi iso juttu.
Samuli: Olipa kyseessä minkä kansalaisuuden omaava lafka tahansa, niin se on tärkeää, että se uskoo niiden artisteihin itseensä ja niiden musaan.
Lotta: Ja vielä pohjustuksena siihen, että kun artisteja muovataan siihen mitä ne ei oo, niin ei pidä ikinä ottaa sitä ensimmäistä diiliä mitä tarjotaan, koska se ei välttämättä ole paras. Siinäkin on hyvä muistaa kuunnella itteensä. Meillekin on kaiken näköistä kyllä tarjottu.
Lassi: Siinä kannattaa ehkä kysyy neuvoja, jos on tuttuja, ketkä osaa neuvoa, tai jos lafkalla on jo valmiiksi bändejä, joilta voi vähän kysyä, et minkälaista siellä on, tai vastaavaa.
Onko yhdysvaltalaisessa levy-yhtiössä jotakin huomattavia etuja tai heikkouksia suomalaislähtöiselle yhtyeelle?
Lotta: Me kun tehdään englanninkielistä musaa ja kun siellä ymmärretään tän genren ja musan päälle, niin se on tälläselle bändille etu. Heillä on niin paljon enemmän kontakteja. Ja koska meidän seuraava steppi on mennä ulkomaille keikoille rundaamaan ja nostamaan meidän profiilia siellä, niin se on äärimmäisen iso etu. Meillä on ollut äärimmäisen hyvä tuuri SharpTonen kanssa. Heillä on hyvä PR ympäri maailmaa, jenkeissä ja Euroopassa – siitä oli tosi iso apu meille.
Lassi: Kontaktit ja verkostot on isoimpia juttuja mitä ne pystyy tarjoamaan ja auttamaan sitä kautta.
Yhtyeenne musiikkia on myös lisätty huippusuositun brittiläisen Space Ape Games:n Beatstar-mobiilipeliin. Oletteko itse pelanneet kyseistä peliä ja tiedättekö, onko yhtyeenne saanut pelin kautta uusia kuuntelijoita?
Lotta: Joo, tuli hakattua, ja kaikki nauravat. Meillä oli pienet kisatkin ja nokitettiin toistemme scoreja jonkin aikaa. Se on hauska peli – vähän kun Guitar Hero, mutta vaan puhelimessa. On tullut aika paljon uusia kuuntelijoita myös sitä kautta. Siitä on jo pari vuotta, kun meidän biisi lisättiin sinne ja vieläkin aika ajoin tulee esim. YouTubeen kommenttia, et ”tulin tänne Beatstarin kautta”. Se on kyl siisti juttu.
Tiedättekö miten kuuntelijanne jakautuvat Suomen ja muun maailman välillä? Entä, onko suomalaiskuuntelijoiden ja ulkomaalaisten välillä eroja?
Lotta: Jos uskotaan Spotifya tai Apple Musicia niin kyllä meillä Suomessa on edelleen isoimmat kuuntelijaluvut. Seuraavana tulee Jenkit, mutta toki se on myös aika iso maa. Aika vahvasti Pohjois- ja Länsi-Eurooppa on siellä; Saksa, Hollanti, Puola – me oltiin just siellä soittamassa.
Samuli: Kummasti ne maat missä ollaan oltu keikalla. *Kaikki nauravat*
Lotta: En sanoisi, että ulkomaalaiset tai suomalaiset varsinaisesti eroavat toisistaan, mutta keikkakulttuuri on ehkä liveä ajatellen vähän erilainen eri maissa.
Jimi: Lähinnä keikoilla huomaa, että on vähän eri energia, kun menee ulkomaille. Suomalaiset ollaan vähän tälleen kädet puuskassa kuuntelijoita.
Samuli:Suomessakin se vaihtelee kaupunkien välillä hyvin paljon millanen meininki yleisössä on, niin samalla tavalla se vaihtelee maidenkin välillä. Ei oo ehkä yhtä sellaista yleistystä.
Avaisitteko hieman seuraavaa kommenttianne: ” Me ollaan livebändi. Se aspekti on hyvä pitää mielessä jo kirjoitusvaiheessa”. Miten tämä ilmenee käytännössä?
Lotta: Tää on myös mun suusta tullu, Lotta naurahtaa. Lähinnä siinä on se, että kun me kirjotetaan biisejä, me tehdään ne himassa, niin on tosi tärkee käydä soittamassa ne treeniksellä. Me pidetään huolta siitä, että me voidaan soittaa kaikki mitä me kirjotetaan ja että se tuntuu hyvältä myös livenä. Henkilökohtaisesti mulle on tärkeetä, että biisit menee jalan alle – että mä tiedän, että niitä voi pitata, moshata, tanssia tai mitä ikinä. Se että tietää ja tuntee, että tää on hyvä livebiisi. Tietää myös, että ei laita liikaa sanoja peräkkäin, *kaikki nauravat* Live on kuitenkin meille yks tärkeimpiä juttuja. Me tykätään soittaa keikkoja ja tykätään siitä et ihmiset tykkää tulla meidän keikoille, niin on tosi tärkeää, että kaikki toimii niin audiona kun livenäkin.
Samuli: Nii, ehkä siinä jotain breakdownia tehdessä miettii, että ”tää olis varmaan livenä näin hyvä”. Rakentelee niitä silleen, että kaikki toimii sekä livenä että levyllä.

LUNA KILLS live
Mitä voidaan odottaa saapuessa LUNA KILLSin keikalle?
Lotta: Energiaa. Me ollaan hyvin energinen livebändi. Tosi paljon on sitä, että siellä mennään sit kyykkyyn ja hypitään ja pitataan. Me halutaan nähdä että kaikki liikkuu ja pitää hauskaa. Pitää käydä katsomassa keikka, niin sitten tietää. Laadukasta musiikin esittämistä ja soittamista.
Jimi: Energia on varmaan aika hyvä yks sana kuvaamaan kaikkee.
Miksi ihmisten tulisi tulla juuri teidän keikallenne?
Lotta: Jos tykkää energisestä ja hyvästä musiikista. Eikä pelkästään vaan meidän, vaan myös ihan kaikkien keikoilla tulisi vierailla ihan kulttuurin tukemisen takia. Sitä ei voi alleviivata tarpeeks, että ihmiset käy nauttimassa musaa myös livenä, koska musa on aina livenä parasta.
Lassi: Ja se tukee myös artistia.
Kenen artistin keikalla olette itse vierailleet viimeisimpänä?
Lotta: Muutamat festarit on tässä alla, niin siellä on päässyt näkeen aika monta muutakin keikkaa. Viimeisin artisti oli eilen Deftones. Mun lempparit tältä kesältä on Knocked Loose ja Stray from the Path.
Samuli: Samoilla keikoilla ollaan sattumoisin käyty, Samuli nauraa.
Jimi: Noi kaks menee kyllä ehdottomasti top5-keikkoihin itellä. Viimeisin keikka mihin oon tainnu ihan asioikseni ostaa lipun oli Polaris, Silent Planet ja Paledusk.
Lassi: Mä oon tosi pahoillani, mutta mä en nyt muista koska oon viimeks ostanu liput keikoille, Lassi nauraa. Me käydään ite kuitenkin niin paljon soittamassa keikkoja ja festareilla samalla näkee muita, että ei siinä oo aikaa tai ei jaksa sitten muuten lähtee keikoille.
Kenen keikan toivoisitte itse näkevänne?
Lotta: Mulle tää on helppo: Loathe.
Lassi: Don Broco on vielä näkemättä. Sen haluaisin kyllä nähdä ehottomasti
Samuli: Don Broco ois kyl siisti nähä.
Jimi: Mulla on varmaan LANDMVRKS. Sen pääsee näkee nyt Hellsingissä. Toinen on thrown, se on vielä näkemättä.
Lotta: NIRVANA!
Millainen olisi teidän unelmien keikka?
Lotta: Mä haluun Japaniin. Ihan sama mikä keikka se on, tai missä. Kuhan mä pääsen Japaniin soittamaan meidän bändin kanssa. Se on mun unelma… toistaseks.
Jimi: Mä oon kattonu penskana niin monesti Iron Maidenin Rock in Rio vuoden 2001 keikan, että sellanen. Iso lava ja paljon väkee.
Lassi: Rock in Rio ois kyl kova. Varmaan joku iso stadion tai vastaava täynnä jengii, Wembley esim. Ois kans kova päästä soittaa orkesterin kanssa, Royal Albert Halliin meidän omia biisejä.
Samuli: Rupesin miettiin mikä homma tossakin olis sovittaa kaikki ne biisit, mutta ehkä ei mietitä sitä nyt kun unelmoidaan. Varmaan joku Nippon Budokan -areena Japanissa. Sieltä on tehty aika monta livelevyä. Ja se unelmien keikkahan pitäis sisällään tietty, että meiltäkin tehtäisiin sitten Live Budokan -levy.
Haastattelun tuotanto ja toteutus: Eveliina Tinnilä, Charlotta Chorin & Marika Lapinleimu Ticketmasterilta
Artikkelin promokuva: Guilty Visuals/Lucy Alienne Visuals
Yhtyeen keikat myy Suomessa Nahka Agency ja ulkomailla X-ray Touring.
Innostuitko lähtemään LUNA KILLS-yhtyeen keikoille?
Katso kaikki keikat ja osta liput Ticketmasterilta.
Pysy kuulolla tulevista Ticketmaster New Music artisteista. Aiemmat artistiesittelyt löydät täältä.