Tiedotteet
Michael Kiwanuka ja Jethro Tull ensi kesän Pori Jazziin
Pori Jazzissa lauantaina 15.7. esiintyvät Michael Kiwanuka ja Jethro Tull ovat festivaalin ensimmäiset kansainväliset kiinnitykset ensi kesälle. Samassa konsertissa nähdään Verneri Pohjola Group, joka esittää basistilegenda Pekka Pohjolan kappaleita. Pori Jazzin liput ovat myynnissä tarjoushintaan 31.12. asti.
Brittiartisti Michael Kiwanuka teki ensiesiintymisensä suomalaisyleisölle Pori Jazzissa 2013, jolloin Helsingin Sanomat nosti hänen konserttinsa koko festivaalin kohokohdaksi. Tänä kesänä laulaja-lauluntekijä julkaisi toisen studioalbuminsa “Love & Hate”, joka nousi ilmestyessään Ison-Britannian albumilistan ykkössijalle. Pitkäsoitto on ollut myös arvostelumenestys, jonka on povattu löytyvän tulevina viikkoina monilta vuoden parhaat albumit -listoilta. Kiwanukaa on usein verrattu Bill Withersin ja Marvin Gayen kaltaisiin soul-legendoihin, mutta “Love & Hate” -albumilla hänen äänensä on yhä omaleimaisempi.
Vuonna 1967 perustettu Jethro Tull kuuluu Ison-Britannian todellisiin musiikki-ikoneihin. Progressiivisen rockin edelläkävijä on julkaissut useita klassikoksi luokiteltavia pitkäsoittoja, ja yhtyeen albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa kappaletta. Jethro Tullin keulakuvana on alusta lähtien toiminut laulaja ja huilisti Ian Anderson, joka edelleen aktiivisesti esittää yhtyeen musiikkia eri puolilla maailmaa. Pori Jazzissa brittiyhtyeen nykykokoonpano tarjoilee Andersonin johdolla suurimmat hitit -henkisen konsertin.
Mestaribasisti Pekka Pohjolan poika Verneri Pohjola on luonut jo vuosikaudet uraa yhtenä Suomen johtavista jazzmuusikoista. Isänsä sävellyksiä Pohjola ei halunnut esittää ennen tätä syksyä, jolloin hän tarttui haasteeseen ensin Viapori Jazzissa ja sittemmin Tampere Jazz Happeningissa. Ensi keväänä Pohjola julkaisee saman materiaalin pohjalta uuden albumin.
Liput myynnissä tarjoushintaan 31.12. asti
Ensi kesänä 52. kertaa järjestettävän Pori Jazzin lipunmyynti on käynnistynyt osoitteessa www.ticketmaster.fi/porijazz
Kirjurinluodon avoin lippu (toimituskuluineen alk. 66 euroa) on myynnissä 31.12. asti ja oikeuttaa sisäänpääsyyn vapaavalintaiseen Kirjurinluodon konserttiin. Pääkonsertit Kirjurinluodossa järjestetään torstaina 13., perjantaina 14. ja lauantaina 15. heinäkuuta.
Tarjoushintaan on myynnissä myös Kirjurinluodon kolmen päivän lippu, jonka ostaja varmistaa sisäänpääsynsä kaikkiin kesän pääkonsertteihin. Rannekkeeseen vaihdettavan lipun hinta on vuoden loppuun asti toimituskuluineen alkaen 165 euroa.
Viime kesältä tutussa Radio Aalto Loungessa Kirjurinluodon konsertteja voi seurata tavallista tasokkaammassa ympäristössä. Radio Aalto Lounge -lippuja myydään kaikkiin Kirjurinluodon pääkonsertteihin, ja päivälipun hinta on toimituskuluineen alkaen 125 euroa. Ruoat ja juomat eivät sisälly hintaan. Radio Aalto Lounge -lippujen ikäraja on 18 vuotta.