Musiikki

Rammstein ja Evanescence Vantaan Rockfestissä!

Rockfest on uusi maailmanluokan musiikkifestivaali

Maailman menestyksekkäimpiin heavy metal -yhtyeisiin lukeutuva Rammstein saapuu Vantaan Vehkalassa 9.-10. kesäkuuta pidettävän uuden Rockfest-musiikkifestivaalin perjantain pääesiintyjäksi. Lauantaita tähdittää puolestaan yhdysvaltalainen rocksuuruus Evanescence. Muita festivaalin toistaiseksi julkistettuja esiintyjiä ovat Infected Mushroom, Kotiteollisuus, Turmion Kätilöt, Stam1na ja Pain.

Liput tapahtumaan: Ticketmaster.fi (Ticketmaster Suomi)

Yli 15 miljoonaa albumia myyneen Rammsteinin konsertti on osa yhtyeen laajaa Euroopan-kiertuetta. Tältä Till Lindemannin vetämältä kokoonpanolta on luvassa hätkähdyttävä lavashow, joka on täynnä lieskoja ja ilotulitteita sekä huikeita asuja ja muita yksityiskohtia. Suomen musiikkifestivaalit saavat arvoisensa rockhuipennuksen, kun Du hast, Engel, Links 2 3 4, Sonne, Reise Reise ja Amerika raikuvat hämärtyvässä kesäillassa.

Evanescencen vuonna 2003 ilmestynyttä Fallen-debyyttialbuymia on myyty yli 17 miljoonaa kappaletta, ja se nosti yhtyeen kertaheitoilla koko maailman tietoisuuteen. Sittemmin tämä Amy Leen johtama yhtye on voittanut Grammy-palkintoja ja muita tunnustuksia ja jättänyt lähtemättömän jälkensä rockmusiikin historiaan. Suomessa Evanescence nähtiin viimeksi kymmenen vuotta sitten loppuunmyydyllä areenalla Helsingissä.

Rockfest on uusi maailmanluokan musiikkifestivaali, ja paikalle odotetaan molemmiksi päiviksi vähintään 25 000 hengen yleisöä. Rockfestin artistikaarti muodostuu Rammsteinin ja Evanescencen lisäksi muista ulkomaisista ja kotimaisista huippuesiintyjistä, joita julkistetaan lisää talven ja kevään aikana.

 

Tinkimätöntä rockmusiikkia tosifaneille

Rockfest haluaa tarjota tinkimätöntä rockmusiikkia tosifaneille, koska monet muut festivaalit ovat siirtyneet rockista popmusiikin pariin ja poistaneet jopa nimestään rock-sanan kokonaan. Kaksi lavaa ja parikymmentä artistia takaavat Rockfestille täysiverisen rocktunnelman mittavine oheistoimintoineen ja palveluineen. Festivaali on sallittu kaiken ikäisille, mutta siellä on runsaasti erillisiä anniskelu- ja VIP-alueita.

Pääkaupunkiseudun musiikkikartalta on puuttunut musiikkifestivaali, joka voi tarjota tuhansien katsojien yleisölle maailmanluokan musiikkia yhtä vankalla meiningillä, kuin muualla Suomessa pidettävät kesäfestarit tarjoavat. Rockfest nostaa myös Vantaan takaisin festarikartalle kansainvälisine ja suomalaisine huippuartisteineen.

Liput tapahtumaan: Ticketmaster.fi (Ticketmaster Suomi)

Rockfest vantaa rammstein