Urheilu

Oulun Kalevan kisat ovat yksi kilpailukauden kohokohdista

Ilo ja tasapaino ovat sanoja, jotka toistuvat usein varttimaileri Katri Mustolan puheissa. Ne olivat hukkua juoksijalta viime vuonna, kun rasitusmurtuma jalkapöydässä, mykoplasma ja kilpirauhasen tulehdus pilasivat kauden. Nyt EM- ja olympiakesän tuoksinnoissa juoksijan mieli on virkeä ja askel kepeä. Kaikki toimii, kun urheilu ja lääketieteenopinnot ovat tasapainossa. – Harjoittelusta palautuu nyt niin kuin pitää. Pidän huolen siitä, että ulkoiset tekijät, eli lepo ja ravinto ovat kunnossa ja tukevat kehitystä. Myös kavereiden kanssa oleminen on tosi tärkeää. Pitää olla muutakin kuin urheilua, Mustola sanoo. Mustola tietää mistä puhuu.  Juoksijana Mustola syöpyi monien mieliin Kuopion Kalevan kisojen mestaruusjuoksullaan toissa vuonna. Se huipensi kesän, jonka aikana 400 metrin ennätys koheni yli viisi sekuntia 53,20:een.

Moisia ennätysparannuksia ei enää voi yhden kauden aikana odottaa, mutta jos kesä sujuu ilman takaiskuja, Mustolan mahdollisuudet juosta selvästi tuota ennätystä kovempaa ovat olemassa. Mustola ei kuitenkaan mieti aikoja. – En ota painetta. Haluan nauttia juoksemisesta. Sitä kautta ne parhaat tulokset tulevat niin kuin tulivat kesällä 2014, Mustola sanoo.

Mustola, 23, on lähtöisin Kalajoelta. Hänen valmennuksestaan vastaa isä Tuomo Mustola. – Meillä yhteistyö pelaa tosi hyvin. Hän käy katsomassa minun treenejä pari kertaa viikossa ja sen lisäksi on tehty leiriviikonloppuja, niin että isä on ollut Oulussa ja tai minä olen käynyt Kalajoella. Harjoitteluaan Mustola kuvaa monipuoliseksi.

Olympialaiset tulevat, jos  ovat tullakseen Oulun harjoituspaikat ovat Mustolalle tuiki tuttuja. Kilpailupaikkana Raatin stadion on silti uudempi tuttavuus. Heinäkuun Kalevan kisoissa se tuntuu Kalajoen Junkkareiden juoksijasta kotiradalta. – Tuntuu kotoisalta kilpailla Oulussa, vaikka Raatissa olen juossut aiemmin kilpaa vain kerran, Mustola sanoo. Oulun Kalevan kisat ovat Mustolalle EM- ja olympiakesänäkin yksi kilpailukauden kohokohdista. Kuinka kovaa Mustola uskoo Kalevan kisoissa tai muissa sydänkisoissa juoksevansa, on asia, jota hän ei halua ennustella. – Koetan ajatella maltillisesti. Oli aika rajua, että ennätys putosi silloin 2014 yhden kesän aikana niin paljon. Nyt en odota kauheaa hyppäystä. Haluan kuitenkin juosta kovempaa kuin koskaan. Jos tavoite toteutuu, Mustola on mukana jo Amsterdamin EM-kisoissa, jonne tulosraja on 53,40. Rio de Janeiron olympialaisiin vaaditaan jo 52,20. Siihen on kautta aikojen pystynyt vain kolme suomalaista. – Olympialaiset tulevat, jos ovat tullakseen. Olen iloinen, että minulla on nyt mahdollisuus kilpailla kansainvälisesti, kautensa Belgiassa ja Latviassa aloittanut juoksija sanoo.

Tekstin on kirjoittanut TAPIO NEVALAINEN

 

***

Kalevan kisoja on järjestetty vuosittain aina vuodesta 1907 alkaen, vain sotavuonna 1941 kisat ovat jääneet pitämättä. Oulun Pyrinnöllä on pitkä perinne Kalevan kisojen järjestämisessä. Kisat toteutetaan yhteistyössä alueen muiden yleisurheiluseurojen kanssa.

Tänä vuonna Kalevan kisat järjestetään Oulussa 21.-24.7.2016. 

Liput: www.ticketmaster.fi/kalevankisat

kalevankisat.logo.890x490 (1)