Musiikki

Ticketmaster Suomi kurkistaa kulisseihin: Nosturi

Tiesitkö, että Helsingin toiseksi suurimman rock-klubin katto voidaan avata kokonaan?

 

En tiennyt minäkään, mutta totta se on. Kulttuuri- ja monitoimitalo Nosturi on entinen Wärtsilän telakan varasto ja korjaamo, jonne laivojen moottorit on täytynyt kyetä nostamaan sisään kokonaisina.

– Viime vuonna testasimme kattoa, ja se toimii edelleen. Ensi kesäksi mietimme, että jonain hyvän sään iltana olisi todella hienoa järjestää vähän kuin ulkoilmakeikka sisätiloissa, myhäilee Nosturia pyörittävän Elmu ry:n ohjelmapäällikkö Mika Nikula.

 

***

 

Nosturin historia on kunniakas. Siitä tuli yksi helsinkiläisen elävän musiikin lipunkantajista, kun legendaarisen keikkamestan, Lepakon, söi kasvava Nokia 1990-luvun lopulla.

Kohta on kuitenkin myös Nosturin vuoro tulla syödyksi. 900 klubikeikkakatsojaa vetävä rakennus puretaan rannasta vuonna 2020 asuinkerrostalon tieltä.

Hieman yllättäen Nikula ei ole asiasta huolissaan, vaan itse asiassa aivan innoissaan. Uutta tilaa on nimittäin kaavailtu alustavasti Suvilahden Kaasukelloille, mikä mahdollistaisi jopa 3000 katsojan keikkaklubin – eli aivan uudenkokoisen mahdollisuuden Suomessa.

– Ohjelmiston kannalta pohdimme jo nyt, millaiset tapahtumat voisivat toimia 3000 ihmisen salissa. Jäähalleja yhtään väheksymättä ne eivät kuitenkaan ole intiimiydeltään klubien veroisia.

– Aika paljon kiertueita menee edelleen Suomen ohi, koska tuollaista 3000-paikkaista ei ole. Ja myös kovat kotimaiset artistit kaipaavat sellaista paikkaa, Nikula kertoo.

Monelle nuorella aikuiselle Nosturi on yhä yhtä kuin musiikkiareena. Keikkoja järjestetään vuodessa noin 200, mukaan lukien vaikkapa kevään metallifestivaalit tai punk-, hc- ja UG-festari Nosturi M.O.S.H.

Kevään ja kesänkin ”lajivalikoimassa” on kuitenkin huimasti muutakin.

– Stand up -kesäklubit, TubeTour, lastenteatterissa Tatu ja Patu improvisaatioteatteria, jazzia, lauantaisin lastentapahtumasarja tai vaikka oman keittiön antimilla toteutettava Show and Dinner, Nikula luettelee.

Ja sitten iskee, kirjaimellisesti, todellinen yllätys: buhurt. Paljastuu, että kyse on keskiaikaista alkuperää olevasta hurjasta täyskontaktilajista, joka vaikuttaa todellakin näkemisen arvoiselta.

– Lajissa lähes kaikki on sallittua. Kilpailijat ovat pukeutuneet haarniskoihin, ja kamppailuvälineinä ovat esimerkiksi varsikirveet ja valtavat miekat, Nikula hymyilee.

Taisteluareena tulee lavan ja miksauskopin väliin, ja yleisöpaikat ovat pääasiassa yläparvella sen varalta, että kirveet vahingossa lentelisivät kehän ulkopuolelle. Seuraava, ruotsalaisilla ryyditetty kahina (Nosturi Knight Cup) käydään 27. helmikuuta.

 

***

Edesmenneen Lepakon legendaarisuutta ei ainakaan vähentänyt se, että hautajaisissa soitti itse Red Hot Chili Peppers.

Nosturista on vielä aikaa nauttia muutaman vuoden ajan, mutta pakko silti kysyä: kenet ohjelmapäällikkö ”Nixon” itse haluaisi – realismin rajoissa – aikanaan koittavien finaalibileiden esiintyjäksi?

– Katsotaan mitä keksitään… mutta kyllä varmaan puhelu pitäisi ottaa [Foo Fightersin keulahahmolle] Grohlin Davelle. Olen bändin kerran nähnyt Tavastialla, ja se todella toimii pienessäkin tilassa huikeasti.

 

Liput Telakkakatu 8:ssa sijaitsevan Nosturin tapahtumiin hankit kätevästi Ticketmaster Suomesta täältä.

 

Nosturi

Vanhan telakan varaston kolkot käytävät kätkevät sisäänsä 12 treenikämppää, joita käyttää 50-60 hyvin erilaista kokoonpanoa. Nykyään Telakkakadulla soittoaan hiovat muun muassa Mokoma, Michael Monroe ja 69 Eyes.

 

Nosturi

Nosturin pääsalin katonraja toimii eräänlaisena varastona, sillä HIM säilyttää siellä valtavaa Heartagramiaan.

 

Nosturi

Jos artistin usko omiin kykyihin uhkaa loppua ennen lavalle menoa, voi backstagen peilin sanomasta hakea kannustusta.

 

Nosturi

Takahuoneesta lavalle laskeuduttaessa esiintyjät kulkevat punaisena hohkaavaa käytävää pitkin.

 

Nosturi

Tavastian takahuoneen tavaramerkkinä ovat töhrityt salmiakkikuvioiset seinät. Nosturi toivoo ”bäkkärin” seinien pysyvän siisteinä ja artistien signeeraavan itsensä vessan puolelle. Hyvin toimii.

Nosturi

Nosturi

 

Lemmy Kilmister

Nosturin alakerran ruokaravintolassa, Elmun baarissa, järjestetään pienempiä tapahtumia. Itse Lemmy pelasi kuvatekstin mukaan RAY:n pokeria baarin kulmassa suurella antaumuksella vuonna 2000.

 

Nosturi

Nosturin ohjelmapäällikkö Mika Nikula kertoo, että Nosturin tapahtumagenreä on tietoisesti laajennettu viime vuosina.

 

Nosturi

Näkymä rumpalin tonteilta salin puolelle.

 

Nosturi

Suihkua takahuoneessa kaipaaville on tarjolla pyyhkeet.

Nosturi

 

Nosturi

Salin perältä löytyy talvisin tyylikkäästi koristeltuja penkkejä, jotka ilahduttavat keväällä rantaterassilla.

 

Nosturi

Nosturin lähtökohtana on, että valtaosa keikoista on sallittuja kaikille, ja anniskelualueet on rajattu erikseen.

 

Myöhemmin Ticketmaster Suomi kurkistaa tässä blogissa Helsingin ja Suomen suurimman klubin eli The Circuksen takahuoneisiin ja taustoihin.

Teksti ja kuvat: Pekka Mäntylä