Tiedotteet

FOO FIGHTERS SUOMEEN KESÄLLÄ

Maailman suurimpiin rockbändeihin lukeutuva Foo Fighters saapuu ensi kesänä Suomeen osana Euroopan kiertuettaan. Foo Fighters esiintyy Helsingin viehättävällä Hietaniemen uimarannalla 19. kesäkuuta järjestettävässä Rock The Beach -tapahtumassa. Luvassa on rockintäyteinen kesäpäivä tämän hetken kiinnostavimpien bändien parissa. Lämmittelijöinä nähdään skotlantilaistrio Biffy Clyro, brittiläis-yhdysvaltalainen The Kills ja suomalaissuuruus Apulanta. Tapahtuman lipunmyynti käynnistyy perjantaina 2. joulukuuta Ticketmasterissa.

 

Dave Grohlin luotsaamaa Foo Fightersia pidetään yhtenä maailman parhaimmista live-esiintyjistä, joka on kerännyt taakseen erittäin uskollisen fanikunnan. Yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa ja bändi on napannut himoitun Grammy-pystin Best Rock Album -kategoriassa neljä kertaa. Bändin tuorein albumi on vuonna 2014 julkaistu ”Sonic Highways”. Tuolloin Foo Fighters ei kuitenkaan ehtinyt kiertueellaan Suomeen saakka, ja bändin edellisestä Suomen vierailusta tuleekin kuluneeksi ensi kesänä peräti kuusi vuotta.

 

Biffy Clyro on kasvanut muutamien viime vuosien aikana yhdeksi tämän hetken kiinnostavimmista yhtyeistä, jonka suosio on kasvanut maailmalla valtaviin mittoihin. Bändi on myynyt keikkansa loppuun Suomessakin jo useamman vuoden ajan, ja samaten kolmikon viimeisin Suomen keikka Helsingin Jäähallin Black Boxissa lokakuussa oli loppuunmyyty. Biffy Clyron tuorein albumi, kesällä julkaistu ”Ellipsis” on ollut jättimenestys ympäri maailmaa.

 

Vuonna 2000 perustetun The Killsin muodostavat yhdysvaltalainen Alison Mosshart ja brittiläinen Jamie Hince. Muutama vuosi sitten Hincen käsivamman vuoksi uransa lähes lopettanut bändi teki tänä vuonna hehkutetun paluun julkaisemalla viidennen studioalbuminsa ”Ash & Ice”. Kesällä The Kills esiintyi mm. Isle of Wight Festivalilla ja Coachellassa.

 

Apulanta ei juuri Suomessa esittelyjä kaipaa. Bändin pitkään uraan on mahtunut satojatuhansien levymyyntejä, loppuunmyytyjä kiertueita ja areenakonsertteja sekä lukemattomia keikkakilometrejä – puhumattakaan yhtyeen tarinan pohjalta tehdystä kokoillan elokuvasta.

 

TAPAHTUMA:

Rock The Beach: Foo Fighters (USA) + Special Guests: Biffy Clyro (UK), The Kills (UK/USA), Apulanta

Ma 19.6.2017 Hietaniemen uimaranta, Helsinki

Portit auki klo 14

 

LIPUT:

Myyntiin pe 2.12.2016 klo 9

Palvelumaksuineen alkaen 88,50 euroa http://bit.ly/2gEs8sM

Kaikki paikat ovat seisomapaikkoja, myös lippupaketteja saatavilla.