Tiedotteet

Bruno Mars Suomeen – liput myyntiin 21.11.

Tämän hetken menestyneimpiin popin supertähtiin lukeutuva Bruno Mars saapuu ensi vuonna ensimmäistä kertaa Suomeen.

 

Moninkertaista platinaa myynyt Grammy-palkittu yhdysvaltalaisartisti suuntaa uuden levynsä myötä massiiviselle The 24K Magic -maailmankiertueelle ja saapuu sen tiimoilta konsertoimaan myös Helsingin Hartwall Arenalle maanantaina 22. toukokuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 21. marraskuuta Ticketmasterissa.

The 24K Magic World Tour juhlistaa Bruno Marsin odotettua uutta albumia ”24K Magic”, joka julkaistaan tämän viikon perjantaina. Levyn ennakkotilaajilla on mahdollisuus varata liput The 24K Magic -kiertueelle ennakkoon Bruno Mars Official Storen kautta. Levyn ennakkotilaus on parhaillaan käynnissä.

The 24K Magic World Tour on Bruno Marsin ensimmäinen täyspitkä kiertue sitten vuoden 2013 menestyksekkään Moonshine Jungle World Tourin, joka myi yli 2 miljoonaa lippua 155 loppuunmyydyssä konsertissa ympäri maailmaa. Vastikään Rolling Stonen kannessa komeillut ja Saturday Night Live -ohjelmassa esiintynyt Mars tekee lähiaikoina useita korkean profiilin TV-esiintymisiä mm. avaamalla 2016 American Music Awardsin 20. marraskuuta. Luvassa on myös esiintyminen Victoria’s Secret Fashion Show’ssa joulukuun alussa.

 

Ennätysmäinen listamenestyjä

Moninkertainen Grammy-voittaja Bruno Mars on myynyt yli 170 miljoonaa singleä ja yli 26 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti vahvistaen asemansa yhtenä  kaikkien aikojen eniten myyneenä artistina. Laulaja, lauluntekijä, tuottaja, ohjaaja ja muusikko valloitti listat vastikään megahitillään ”Uptown Funk”. Ennätysmäistä listamenestystä niittänyt ”Uptown Funk” on kerännyt lukuisia arvostettuja palkintoja, mm. kolme Grammy-palkintoa. Se myös palkittiin 2016 MTV Video Music Awardsissa ”Best Male Video” -pystillä.

Billboardin mukaan Mars on napannut ensimmäiset viisi Hot 100 -listan ykkössijaa nopeammin kuin kukaan miesartisti sitten Elvis Presleyn. Laulajana, lauluntekijänä ja tuottajana kunnostautunut Bruno Mars on saavuttanut uskomattomat 35 Hot 100 -listahittiä uransa aikana. Mars palasi helmikuussa Super Bowl Halftime -show’n lavalle Beyoncén ja Coldplayn rinnalle. Marsin vuoden 2014 esiintyminen kyseisessä show’ssa teki NFL-historiaa olemalla toiseksi katsotuin Super Bowl Halftime -show ikinä keräten ennätykselliset 115,3 miljoonaa katsojaa. Mars teki tuolloin historiaa ollen myös nuorin megashow’n pääesiintyjä koskaan.

KONSERTTI:

Bruno Mars (USA) – 24K Magic World Tour
Ma 22.5.2017 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18
Facebook-tapahtuma: http://bit.ly/2fTtVtz

LIPUT:
Myyntiin ma 21.11.2016 klo 9 –> http://bit.ly/2goVzAm
Palvelumaksuineen alkaen 88,50 / 73,50 / 68,50 / 53,50 / 43,50 euroa Ticketmasterista
brunomars

– Lehdistötiedote 15.11.2016